Entistä tehokkaampi keino välittää suuria tietomääriä laservalon avulla

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen tutkijat ovat nyt  kehittäneet uudenlaisenmenetelmän, jonka avulla voidaan kasvattaa merkittävästi optisten kaapeleiden tiedonsiirtokapasiteettia. Keino perustuu sähkömagneettisen kentän ja metallisten nanohiukkasten vuorovaikutukseen sekä ns. pienten valohurrikaanien eli Vorteksien luomiseen.

Suomalainen kvanttiyritys keräsi kasvurahaa

Suomalainen kvanttiteknlogiayritys Quanscient on kerännyt 5,2 miljoonan euron kasvurahoituksen kansainvälisiltä sijoittajilta. Yritys on kehittänyt  uudenlaisen pilvi- ja kvanttilaskentapohjaisen alustan kvanttialueen fysiikkasimulointiin. Sen monifysiikkasimulaatiot voivat parantaa kehitystä  esimerkiksi fuusioenergiassa, 6G/7G:ssa, puolijohteissa, biolääketieteessä sekä auto-  ja ilmailu-teollisuudessa.

Älypuhelimella avattava putkilukko – myös tukiasemien suojaksi

Perinteiset avainlukot ovat edelleen yleisin lukitusjärjestelmä kerros- ja omakotitaloissa. Nyt Abloy on tuonut tarjolle uutuutena älypuhelimen Bluetooth LE -yhteydessä toimivan avainsäilön, jonka avulla huoltomies saa käyttöönsä fyysisen taloavaimen. Se sopii myös tietoliikennetilojen lukitukseen aina katolla sijaitsevia tukiasemia myöten.