Koronan takia hitec-tuotannon arvoketjut uusiksi?

Koronaepidemia on iskenyt teknologiateollisuuteen. Alan teollisuusjärjestön kyselyn mukaan tarjouspyyntöjen määrä on romahtanut, ja logistiset ongelmat vaikeuttavat yhä useamman yrityksen toimintaa, kerrotaan tuoreessa Uusiteknologia 1/2020-lehden jutussa.  Elinkeinoelämän tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan voi globaaleihin arvoketjuihin tulla jopa pysyviä muutoksia ja alihankinnan palautus lähemmäksi tuotantoa.

5G-puhelinvalikoima laajenee ja halpenee

Uusimpana teleoperaattorit ovat tuomassa Samsungin A-sarjan ‒ Galaxy A51 5G, jonka toimitukset alkavat 15.6. DNA:lla uutuuden  hinta on 479 euroa, kun monet aiemmat 5G-mallit ovat yli tuhannen euron hintaisia. Halvin tulee kuitenkin olemaan kuitenkin kesäkuussa myyntiin tuleva Xiaomi Mi 10 5G. Lisäksi kaikkien operaattoreiden 5G-verkkokattavuus laajenee voimakkaasti kesän aikana.

Uutuuskännykkään kunnon kamerakenno ja optiikka

Kiinalainen Huawein esitteli eilen virallisesti P40-sarjan kännykät, joista kiinnostavin on tosin myyntiin vasta myöhemmin tuleva 1/1,28 tuuman 48 megapikselin kamerakennolla ja 5G-osuudella varustettu P40 Pro+. Ostajille suurin ongelma voi olla kuitenkin, että uutuudet eivät tue Googlen vaan pelkästään Huawein oman sovelluskaupan ohjelmia. Huawein mukana tarjolle on tulossa lisää suomalaisia sovelluksia.

Perinteiset televisiolähetykset keventävät dataverkon kuormitusta

Tietoliikenneverkkojen dataliikenteen määrä on kasvanut viime päivinä useita kymmeniä prosentteja tavanomaisesta tasosta. Ja silti tietoliikenneverkkojen kuormitusta on helppo keventää katselemalla televisio-ohjelmia perinteisinä suorina lähetyksinä suoratoistopalveluiden käytön sijaan. Operaattoreiden mukaan verkot kestävät yhä kasvaneet liikennöintimäärät, mutta varmuustoimenpiteenä esimerkiksi Netflix ja Youtube ovat heikentäneet vapaaehtoisesti runsaasti tiedonsiirtokapasiteettia vaativien teräväpiirtovideoidensa kuvanlaatua. Jos tämä muutos ei riitä takaamaan esimerkiksi…