Suomesta tehtävä johtava toimija älyverkkoihin

Suomen kannattaisi tehdä itsestään maailman johtava toimija nimenomaan älykkäiden energiaratkaisujen saralla, ehdotetaan uudessa energia-asiantuntijoiden raportissa. Tämä pitäisi ottaa myös tavoitteeksi, kun Tekes ja Finpro yhdistyvät uudeksi Business Finlandiksi ensi vuoden alussa.

Suomalaistekniikalla ennätystarkkaa kuvaa

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen Scanning Droplet Adhesion Microscopy (SDAM) -mittaustekniikan. Ratkaisun avulla voidaan tutkia entistä tarkemmin superhydrofobisten materiaalien kastumisominaisuuksia, esimerkiksi miten neste leviää ja käyttäytyy tietyllä pinnalla.

Tekoälygurulle Nokia-säätiön palkinto – koneoppimisesta neuraalilaskentaan

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto on tänä vuonna myönnetty emeritusprofessori Erkki Ojalle tunnustuksena hänen saavutuksistaan koneoppimisen, hahmontunnistuksen ja neuraalilaskennan aloilla. Kyseiset menetelmät ovat keskeisiä tekoälyn ja robotiikan kehityksessä. Aalto-yliopiston emeritusprofessori Erkki Ojalle on yksi johtavista ja laajimmin siteeratuista tutkijoista koneoppimisen menetelmissä maailmassa. Hän on julkaissut yli 300 tieteellistä artikkelia ja hänen töihinsä on viitattu yli 46 000 kertaa….

Video: Uusinta sotilasteknologiaa

Aalto-yliopisto on järjestänyt syksyn ajan tietoturvaa, digitalisuutta ja muita uusia tekniikoita esitteleviä luentoja. Sarjan viimeisenä aiheena on uusin sotilasteknologia. Luentoa voi seurata suorana ja myöhemmin arkistovideona.

Video: Dipolissa 1500 opiskelijakoodaria – päivitetty!

Aalto-yliopiston päärakennus Espoossa muuttuu valtavaksi hackathon-yhteisöksi. Mukana on yli 1500 koodaria ja suunnittelijaa ympäri maailmaa. Esillä ovat kaikki uudet tekniikat AR:stä tekoälyyn, koneoppimiseen ja robotteihin. Päivitys – Katso videolta voittajat!

Materiaalien 3D-mallinnus toi palkinnon

Vuoden parhaan väitöskirjan aiheena oli materiaalien 3D-mallinnus. Tekniikan tohtori Miika Aittalan kehittämän materiaalinkaappausalgoritmin lähtötiedoksi riittää yksi salamavalolla valaistu kännykkäkuva. Algoritmi mallintaa pinnan ja sen valonheijastavuuden.

Viimeinen vilkaisu Suomi 100 -satelliittiin – kiertue alkaa

Haluatko tehdä viimeisen vilkaisun Suomi 100 -satelliittiin ennen avaruuteen toimittamista. Siihen tarjoutuu mahdollisuus perjantaina 15. syyskuuta Espoon Otaniemestä. Kyseessä on ainoa kerta, kun avaruuten lähtevä satelliitti on nähtävänä, sillä syyskuun lopulla se lähtee eteenpäin odottamaan joulukuun laukaisua.

Tekniikan päiville langatonta diagnostiikkaa ja tekoälyä

Uusinta terveysteknologiaa esitellään laajasti syyskuussa Espoossa ja marraskuussa Turussa, Tampereella ja Oulussa. Tekniikan päivien Terveydeksi -tapahtumien aihealueet on jaettu kolmeen teemaan: biohakkerointi, räätälöity terveys ja terveys 2030.