Puusta syntyy pian huippuluokan hiilikuitua

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Michael Hummel on saanut European Research Councilin (ERC) noin 1,5 miljoonan Starting Grant -tutkimusrahoituksen. Tavoitteena on valmistaa puusta korkealaatuisia hiilikuituja.

Uudenlainen digiantenni 5G-kännyköihin

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka ansiosta antennien käytössä siirrytään pian analogisesta digitaaliseen maailmaan. Nykyisin käytössä olevat antennit perustuvat pääosin puoli vuosisataa vanhaan tekniikkaan.

Suomi otti kultaa digiosaamisessa – silti kirittävää

Hitaasti herännyt Suomi nousi kärkeen digiosaamisessa. Teknologisen osaamisen lisäksi nyt osataan paremmin yhdistää myös palvelut ja toiminnot yhdeksi paketiksi. Silti Suomella on edelleen kirittävää digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä.

Aalto sai digijohtajan

Aalto-yliopisto on nimittänyt digijohtajakseen (CDO) DI, VTM Kati Hagrosin. Hän vastaa elokuusra alkaen Aalto-yliopiston digitaalisaatiostrategian suunnittelusta ja muutosprosessin koordinoinnista sekä johtaa IT-palvelukokonaisuutta.

PDG2016: Tuotesuunnittelun tulokset esille

Perinteinen Aalto-yliopiston opiskelijoiden tuotekehityskurssin tulokset esitellään Espoon Otaniemessä toukokuun 20. päivä. Opiskelijat ovat ideoineet, koodanneet, sahanneet ja hikoilleet syksystä lähtien yritysten asettamien tuotekehityshaasteiden parissa. Esille tulee bioajan traktori ja Vaisalan antureiden kalibrointijärjestelmä.

Suomesta maailman suurin tietokonepeli?

Maailman ehkä suurin tietokonepeli on Aallon tutkijoiden toteuttama digitaalinen kiipeilyseinä. Kyse on valtavan kokoisesta kosketusnäytöstä, jota ohjataan tietokoneella. Katso videolta, miten tekniikka toimii.

Meriteollisuus hakee yhteistyöllä innovaatioita

Pysyäkseen kilpailukykyisenä meriteollisuuden on kehitettävä tuotteitaan ja pystyttävä luomaan uusia innovaatioita. Siksi toimialajärjestö tiivistää tutkimusyhteistyötään Aalto-yliopiston kanssa. Myös muissa yliopistoissa tehdään laajalti tutkimusta aina arktisesta tekniikasta kuvan etäohjattaviin rahtialuksiin asti.

Suomalaisyritys tekemään piensatelliitteja

Reaktor ja Aalto-yliopiston satelliittitiimi perustavat uuden yrityksen, joka keskittyy uudenlaisiin piensatelliitteihin. Tavoitteena on luoda avaruusliiketoiminnasta uutta vientiteollisuutta Suomeen.

Tehokkaita mikroakkuja nanotekniikalla

Aalto-yliopistossa on kehitetty uudenlainen menetelmä tehdä aiempaa tehokkaampia mikroakkuja. Käytössä on ALD-atomi- ja MLD-molekyylikerroskasvatustekniikat.