Oulun yliopiston 6G-tekniikoita tutkivat Mehdi Bennis ja Tarik Taleb ovat päässeet kansainväliselle Highly Cited Researchers -listalle viittausten määrässä omalla alallaan. Kaikkiaan Suomessa toimivista tutkijoista listalle nousi tänä vuonna 16 alansa huippua.
Tag: Aalto
Säteilyanturista Parkinsson tautiin – parhaimmat opinnäytetyöt
Parhaimmat tekniikan opinnäytetyöpalkinnot menivät tänä vuonna Aalto-yliopiston, LUT-yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijoille. Aiheita olivat röntgenkuvantaminen, sääpallojen ympäristöystävällisyys ja Parkissonin taudin tunnistaminen. Niistä uudenlainen herkkä säteilyanturi on päässyt jo kaupalliseksi vientituotteeksi.
Espooseen lisää radiosuojattuja tutkimus- ja puhdastiloja
Laivojen kulkua jäässä ja pimeässä helpotettiin satelliittipaikannuksella ja tekoälyllä
Akustiikan tutkijat pilkkoivat äänen aiempaa tarkemmin kolmeen osaan
Mikroaaltotehoa mitattiin ennennäkemättömällä tarkkuudella
Aalto-yliopiston tutkijat ovat yhteistyössä onnistuneet kehittämään VTT:n ja kvanttialan yritysten Blueforsin ja IQM:n kanssa erittäin tarkan nanolaitteen, jolla pystytään mittaamaan mikroaaltosäteilyn absoluuttista tehoa femtowattiin asti äärimmäisen kylmissä lämpötiloissa. Laite kehitettiin Aallon Kvanttilaskennan ja -laitteiden ryhmässä, joka kuuluu Suomen Akatemian Kvanttiteknologian huippuyksikkö QTF:ään.
Startupit panostivat tutkimukseen – kvanttiyritys kiinnosti
Teknologian tutkimuslaitos VTT-lähtöiset yritykset keräsivät lähes kymmenyksen Suomen startup-kenttään sijoitetusta kaikesta pääomarahoituksesta. Viime vuonna startupien keräämä rahoitus nousi uuteen ennätyslukemaan 1,8 miljardiin euroon, joka viestii laajemminkin suomalaisten startupien tutkimuksen ja kehittämisen voimistumisesta.
Suomalaista mittausteknologiaa lähti kohti Jupiteria
Euroopan avaruusjärjestö ESAn ensimmäinen Jupiter-luotain on määrä laukaista tänään avaruuteen. Mukana on kaikkiaan 12 eri mittauslaitetta, joista Aalto-yliopisto ja Ilmatieteen laitos ovat olleet mukana rakentamassa PEP-mittalaitetta (Particle Environment Package). Suomalaisten käsialaa ovat laitteen keskustietokone ja sen käyttöjärjestelmä.
Eurooppa suunnittelee jo 1000 kubitin kvanttitietokonetta
Nokian tukema tohtoriohjelma keskittyy IoT- ja 6G-tekniikoihin
Nokian lahjoituksen avulla Aalto-yliopistossa käynnistetty tohtoriohjelma keskittyy tulevaisuuden 6G- ja IoT-viestinjärjestelmien laitekehitykseen. Ohjelmassa suunnitellaan erityisesti energiatehokkaita mikropiirejä ja antennijärjestelmiä. Ensimmäisiä tuloksia uudesta tohtoriohjelmasta odotetaan jo tänä vuonna.