ABB myy aurinkoinvertterit Italiaan

ABB luopuu aurinkoinverttereistään ja myy koko toiminnan italilaiselle Fimerille. Yksikössä on eri puolilla maailmaa noin 800 henkilöä ja  tuotantoa sekä tuotekehitystä Suomessa, Italiassa ja Intiassa. Suomessa väkeä on noin 60 henkilöä ja Pitäjämäellä uudehko juuri laajennettu aurinkovoiman tutkimuslaboratorio.

5G- ja IoT-tekniikkaa sähköverkon valvontaan

Siinä missä uusiutuva energia hajauttaa tulevaisuuden energiantuotannon, langaton 5G-yhteys ja IoT hajauttavat datantuotannon sekä sen käsittelyn. Caruna ja ABB kehittävät jo uutta tekniikkaa sähköverkkojen toiminnan varmistamiseen.

ABB tuo tehtaaseen 5G-verkot ja tekoälyn

ABB ottaa käyttöön Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevalla taajuusmuuttajatehtaallaan maailman ensimmäisen langatonta 5G-tekniikkaa hyödyntävän teollisen tekoälysovelluksen. Kyseessä on ABB:n, Atostekin ja Telian pilottihanke.

Laivoihin viritetään vety- ja polttokennotekniikoita

VTT koordinoi eurooppalaista innovaatiohanketta, jonka tavoitteena on tuoda kaupalliseen liikenteeseen kaksi vedyllä ja polttokennoilla kulkevaa nollapäästöistä laivaa. Laivojen käyttöön luodaan päästötön energiaketju tuottamalla vetyä uusiutuvalla sähköllä vedestä. Hankkeeseen osallistuu Suomesta VTT:n lisäksi ABB.

6G-tutkimus sai lähtölaukauksen Levillä – katso videot ja esitysmateriaalit

Suomi on hyvässä asemassa 6G-tietoliikenteen kehittämisessä. Lähtölaukauksena toimi Levillä Oulun yliopiston järjestämä 6G Summit. Tapahtuma kokosi lumiseen Lappiin lähes kolmesataa huippututkijaa ja verkkopäättäjää 28 eri maasta. Mukana oli osuudet myös 5G-verkkojen toteuttamisesta ja sovelluksista. LISÄTTY: Katso esitykset nettivideona. Esitysmateriaalit myös ladattavissa.

ABB palauttaa tuotantoa Suomeen

ABB kasvattaa Vaasan-kytkintehtaan automaatiotasoa ja investoi uuteen automaatiolinjaan. Investoinnin myötä myös kytkinten napojen valmistus palaa takaisin Suomeen. Aiemmin navat on valmistettu alihankintana eri puolilla maailmaa.

Nokian 5G-tekniikkaa satama-automaatioon

Nokia, ABB ja Cargotecin Kalmar ovat testanneet uusinta 5G-teknologiaa ensimmäistä kertaa satama-automaatiossa ja älykkäissä sähköverkoissa. Testeissä on käytetty Nokian lyhyen viiveen varmistettua 5G/URLLC-protoratkaisua.

Lidilin myymälöihin sähköautojen pikalataus

ABB on toimittanut pikalatausasemat seitsemän kaupungin Lidl-myymälöihin Suomessa sekä yhtiön pääkonttorille Espooseen. Loppuvuoden aikana määrä kasvaa vielä yhdellä Lidil-myymällä. Myös S-ketju ja Kesko ovat lähteneet mukaan sähköautojen latauspisteisiin.

Oulu kouluttamaan yhteistyörobottien osaajia

Oulun ammattikorkeakoulu aloittaa syksyllä uuden kollaboratiivisen robotiikan osaajien koulutuksen. Kaksivuotinen erikoisosaamiskoulutus järjestetään opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana. Avustavat cobotti-robotit voivat työskennellä yhteistoiminnassa ihmisten kanssa.