Bittiumin uusin tietoturvapuhelin

Bittiumin uusi tietoturvapuhelin Tough Mobile 2C on tulossa suomalaisten viranomaisten ja turvallisuusorganisaatioiden käyttöön. Uuden mallin avulla voidaan käyttää myös tulevan Virve 2.0:n kaltaisia palveluita.

Menettääkö Huawei ARM-tuen myös omista Kirin-siruistaan?

Huawein asema on viime päivinä tiukentunut koko ajan. Vakoilusyytöksiin sekä Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasotaan liittyvä Huawei-boikotti sai uuden muodon, jos BBC:n uutisoima AMR-tuen menettäminen toteutuu. Huawei hyödyntää ARM-ydintä jopa omissa kännyköidensä Kirin-siruissa.

Lujitettuihin mobiililaitteisiin parempaa tietoturvaa

Panasonic tarjoaa lujitettuihin FZ-T1-älypuhelimiin ja FZ-L1-tabletteihin saksalaisen Rohde & Schwarzin Cybersecurity-tietoturvaa. Tuotteet on tarkoitettu muun muassa puolustusvoimien, poliisin, palolaitosten ja pelastusorganisaatioiden käyttöön.

Televisiokauppa tarjosi enemmän halvemmalla

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Suomessa myytiin viime vuonna televisioita ja muuta viihde-elektroniikkaa 16,3 prosenttia enemmän kuin vuosi aiemmin. Kasvua tuli esimerkiksi televisioissa lähes 18 prosenttia, mutta samalla keskihinta esimerkiksi UltraHD-tarkkuuksista laski 12 prosenttia.

Nokia nousi DNA:n myyntilistan ykköseksi

DNA:n myydyimpien puhelimien syyskuun Top 15 -listaa hallitsevat merkeistä Nokia ja Samsung kumpikin viidellä mallilla, Huaweilta listalla on neljä mallia ja Apple on edustettuna yhdellä puhelimella. Elisalla ja Telialla Apple-malleja oli selvästi enemmän myydyimpien joukossa.

Älypuhelinkauppa kasvaa – Kiina vetää

Accenturen tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan älypuhelinten myynnin odotetaan kasvavan tänä vuonna. Kasvua vauhdittavat älypuhelinten uudet ominaisuudet, parempi tietoturva ja suorituskyky sekä uusien mallien saapuminen markkinoille. Muille älylaitteille selvitys ei lupaa hyvää.

Kännykkä tuo meille pian tekoälyn

Tulevaisuuden suurimmat teknologiainnovaatiot ovat suhteellisen huomaamattomia aluksi. Ja silti yhä useammassa kännykässä on jo koneoppimiseen liittyviä ominaisuuksia ja sormenjälkitunnistin on jo yli miljardissa laitteessa, kertoo Deloitte selvityksessään.

Fitbit vie virtuaalisille poluille

Aktiivisuusrannekkeiden valmistaja Fitbit on esitellyt virtuaalisuutta hyödyntävät ratkaisunsa. Käyttäjä voi kokea omalla lenkkipolullaan esimerkiksi Yosemiten kansallispuiston ikoniset maamerkit ja reitit tai New Yorkin maratonin.

Kännykkäsovellus mittaa rytmin – ihmiseltä ja eläimeltä

Suomalais-virolainen SuperECG on kehittänyt sovellusohjelman, joka mittaa älylaitteen kiihtyvyysantureiden ja gyroskooppien avulla ihmisen tai eläimen liikkeet. Mittaus kestää 15 sekuntia ja tulokset siirtyvät pilvipalvelluun automaattisesti analysoitavaksi.

Video: Virtuaalilasit vievät suomalaiset lomamatkalle

Virtuaalinen VR-tekniikka yleistyy uusien kännykkäsilmikoiden ansiosta. Samsung on markkinoinut aktiivisesti VR-lasejaan, mutta nyt myös Aurinkomatkat ottaa VR-tekniikan käyttöön lomamatkojensa markkinoinnissa. 360 asteen videokuvaa voi katsella kännyköiden ja Googlen tai Samsungin VR-silmikoiden avulla.