Business Finland on myöntänyt rahoituksen Nokian uudelle LEAD-veturihankkeelle, jonka tavoitteena on edistää tulevaisuuden internetin ja metaversumin käytettävyyttä, turvallisuutta ja energiatehokkuutta. Nokia on sitoutunut veturihankkeellaan kasvattamaan merkittävästi omia ja kumppaniensa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) investointeja Suomessa.
Tag: Business Finland
Uusi digiohjelma tukemaan terveysteknologian vientiä
Business Finland käynnisti kesän alussa terveys- ja hyvinvointiratkaisujen kehittämistä ja vientiä tukevan uuden Health 360 Finland -ohjelman. Ohjelman tavoitteena on rahoittaa yritysten tutkimus- ja kehitysprojekteja 20 miljoonalla eurolla vuodessa, yhteensä 85 miljoonalla eurolla vuoden 2028 loppuun mennessä.
Business Finlandille uusi pääjohtaja
Nato hakee innovaatiokisaan startup-yrityksiä
Puolustusliitto Naton Diana-innovaatiokiihdyttämö on valinnut kuluvan vuoden kisan teemoiksi energian, datan ja tietoturvallisuuden, tunnistuksen ja valvonnan sekä terveyden, toimintakyvyn, kriittinen infrastruktuurin ja logistiikan. Tulossa on myös heinäkuun lopulla suomalaisyrityksille VTT:n ja muiden alan toimijoiden sparraustapahtuma Espoon Otaniemessä. Oulussa sijaitsee myös yksi ensimmäisistä ohjelmaa palvelevista testauskeskuksista.
Uutta kilpailukykyä digiturvallisuuteen – Digital Resilience -ohjelma käynnistyy
MWC24: Suomi solmi Barcelonassa 6G-yhteistyösopimuksen
Suomi on sopinut Yhdysvaltojen vetämässä hankkeessa yhdessä muiden kumppanimaiden kanssa 6G-kehitystä ohjaavista periaatteista. Lausuma julkaistiin Barcelonassa meneillään olevilla Mobile World Congress -messuilla. Suomi näkyy tapahtumassa Nokian suuren osaston lisäksi myös laajlla Business Finlandin yhteisosastolla.
Patria ja Kempower uusiksi veturiyrityksiksi
Valtion innovaattoritukija Business Finland rahoittaa neljää uutta veturiyritystä, jotka ovat sitoutuneet kasvattamaan omia ja kumppaniensa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) investointejaan merkittävästi Suomessa. Mukana ovat nyt militaaripuolen Parian lisäksi latauslaitteita valmistava Kempower, energia-alueen Wärtsilä ja ruokateknologian kehittäjä Valio.
Nämä yritykset saivat valtiolta eniten innovaatiorahoitusta 2023
Tutkimusrahoittaja Business Finland jakoi viime vuonna suomalaisyrityksille 416 miljoonaa euroa uusien innovaatioiden kehittämiseen. Korkeakoulujen ja muiden laitosten tutkimukseen myönnettiin 127 miljoonaa euroa. Mukana listaus myös muista suurimmista ja linkki Business Finlandin avoimeen rahoitusaineistoon.