Antenniverkko on tarpeen poikkeusolosuhteissakin

Viime aikojen uutiset Suomesta ja maailmalta ovat jälleen todistaneet luotettavan tiedonsaannin tärkeyden.  Siksi perinteinen antennitelevisio- ja FM-radioverkko on entistä tärkeämmällä sijalla poikkeustilanteiden tiedonsaannissa.

Lisää HD-teräväpiirtoa antennitelevisioihin

Muutos teräväpiirtoisiin lähetyksiin etenee. Uusimpana Sanomien Nelonen aloittaa uudelleen Yleisradion ja MTV3:n tapaan HD-tason lähetykset Digitan antenniverkossa. Uuden kanavan sisältö on sama kuin perus-Nelosen, mutta HD-tarkkuudella. Vastaanotto edellyttää televisiolta DBV-T2-ominaisuuksia.

Sadoilla LoraWAN-antureilla tykkylunta vastaan

Digita on käynnistänyt yhteistyön sähköverkkoyhtiö Carunan kanssa sähkökatkojen minimoimiseksi Suomessa. Uusien langattomien LoraWAN-IoT-antureiden avulla voidaan tarkkailla ilmajohdon taipumista ja lumen ja jään määrää. Yhtiö kertoo uudesta tekniikasta keskiviikkona Tampereella alkavilla Verkosto23-messuilla.

Digita alentaa HD-lähetysten kynnystä – halvempia hintoja

Suomen yleisradioverkkoja operoiva Digita laskee televisioyhtiöiden kanavavuokria pyrkien samalla aktivoimaan lisää lähetyksiä teräväpiirtoisina HD-kanavina. Yritys sai viikko sitten pyyhkeitä Liikenne- ja viestintävirastolta huomattavan markkinavoiman käytöstä.

Broadcast-jakelu on edelleen mobiilia energiatehokkaampaa

Netin yksilöllinen tiedonsiirto kuluttaa selvästi enemmän energiaa kuin perinteinen broadcast-tyyppinen radio- tai televisiojakelu, muistuttaa antenniverkkoa ylläpitävä Digita. Heidän mukaansa on ekoteko katsoa urheilutapahtuma mobiililaitteen sijasta antennitelevisiosta.

IoT-anturi hälyttää lumikuormasta

IoT-kehittäjä Digital Matter on kehitänyt verkkotoimija Digitan kanssa laajojen sähköverkkojen kunnonvalvontaan uudenlaisen IoT-pohjaisen anturiratkaisun. Yrityksen Industrial Guppy auttaa jo sähköyhtiö Carunaa lumikuormien valvonnassa Digitan LoRaWan-verkon kautta.

Langattomiin IoT-verkkoihin lisää roamingia

Digita kertoi kuukausi sitten LoraWan-pohjaisen IoT-verkkonsa laajentumisesta verkkovierailuominaiuuksin hollantilaisen The Things Industriesin kanssa. Nyt Digita on sopinut samasta asiasta ruotsalaistaustaisen Netmoren kanssa, jolla on toimintaa Ruotsin lisäksi Britanniassa ja Irlannissa.

Digita avasi LoRa-verkkonsa ulkomaille

Digita on tehnyt verkkovierailusopimuksen hollantilaisen The Things Industriesin kanssa, jotta sen asiakkaat voivat hyödyntää IoT-järjestelmissään myös Digitan Suomen LoRaWan-verkkoa. Samalla se tarjoaa suomalaisasiakkaille uusia laajentumismahdollisuuksia ulkomaisiin LoRa-verkkoihin.

Teräväpiirtokuvaa Pekingin olympialaisista

Pekingin talviolympialaiset näkyvät Ylen lisäksi HD-teräväpiirtolaadulla TV5:n AntenniTV:n 27 kanavapaikalla 2.–20. helmikuuta ajan. Digita ja TV-yhtiö Discovery Finland ovat sopineet lähetyksien välittämisestä teräväpiirrolla.

Kultakaivokselle uudenlainen 5G-verkko

Telia rakentaa Kittilän kultakaivokselle Nokian ja Digitan kanssa uudenlaisen 5G-privaattiverkon. Kyseessä on ensimmäinen maanalaiseen kaivosympäristöön rakennettava 5G-verkko. Sen avulla voidaan kaivoksessa tulevaisuudessa ottaa käyttöön myös muita uusia tekniikoita etäohjauksesta autonomisiin laitteisiin.