5G-puhelimet nousivat myydyimpien listoille

Kesä-heinäkuu toi tarjolle ensimmäiset keskihintaiset 5G-puhelimet Motorolalta, Xiaomilta ja OnePlussalta. Silti aivan listojen  kärkeen 5G-kännykät eivät vielä nousseet vaan suosituimpia olivat tutut tutut Applen, Huawein ja Samsungin 4G-mallit. Jopa poistumassa oleva Samsungin parinsadan euron A40 -malli paistatteli edelleen heinäkuun listoilla. 

Teleinvestoinnit laskivat 5G-rakentamisesta huolimatta

Suomalaisten teleoperaattoreiden investoinneissa on vuosittain vaihtelua, mutta viime vuonna uusien 5G-verkkojen rakentaminen ei ainakaan vielä vienyt Traficomin tietojen mukaan alan teleinvestointeja uuteen kasvuun. Kiinteän ja matkapuhelinverkon investoinnit jopa laskivat kymmenen prosentin vauhtia, joten 5G-verkkojen akentaminen painottuneekin enemmän kuluvalle vuodelle.

Kesäkuun kännykkämyynnit listattu

Samsungin A40-tarjousmallin menekki jatkui kesäkuussa. Esimerkiksi DNA:lla ykköspaikalle kapusi toista kuukautta putkeen A40 -malli, jonka seuraajamalli Samsung Galaxy A41 nousi DNA:lla kahdeksannelle sijalle. Myös Telialla ja Elisalla Samsungin A40-malli myi edelleen hyvin.

Digita ja Wapice syventävät IoT-yhteistyötään

Wapice ja Digita tarjoavat yhteistyössä ratkaisuja kaupungeille niiden panostaessa kestävään ja älykkääseen tulevaisuuteen liittyvät ne sitten veden- ja energiankulutuksen seurantaan, liikenneruuhkien hallintaan, älykkäisiin rakennuksiin, jätehuollon seurantaan tai teiden kunnon seurantaan.

Ouluun lisää 5G-verkkotukea

Telia laajentaa kaupallista 5G-verkkokattavuuttaan Oulussa. Keskustan lisäksi verkko toimii nyt yliopiston alueella, suurimpien ulosmenoteiden varrella ja Oulunsalossa lentokentän alueella. Seuraavana 5G on laajentumassa Kempeleelle.

Elisan 5G-verkko laajeni entiseen kännykkäkaupunkiin

Teleoperaattori Elisan 5G-verkko on laajentunut Saloon, joka on 26.paikkakunta, jonne Elisa on avannut uusimman 5G-verkon.Nyt yrityksen 5G-verkon alueella asuu jo yli miljoona suomalaista. DNA kertoi myös avanneensa äsken Lahden 18 paikkakuntana 5G-verkolleen.

Päivitetty: 26 GHz:n 5G-taajuudet myytiin 21 miljoonalla eurolla

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom huutokauppasi tänään DNA:lle, Elisalle ja Telialle 21 miljoonalla eurolla uuden sukupolven 5G-verkkojen 26 gigahertsin taajuudet. Kyseessä oli jo toinen 5G-huutokauppa, sillä alemmat 3,5 gigahertsin taajuudet huutokaupattiin pari vuotta sitten 80 miljoonalla eurolla. Päivitetty 8.6.2020/14.48.

5G-puhelinvalikoima laajenee ja halpenee

Uusimpana teleoperaattorit ovat tuomassa Samsungin A-sarjan ‒ Galaxy A51 5G, jonka toimitukset alkavat 15.6. DNA:lla uutuuden  hinta on 479 euroa, kun monet aiemmat 5G-mallit ovat yli tuhannen euron hintaisia. Halvin tulee kuitenkin olemaan kuitenkin kesäkuussa myyntiin tuleva Xiaomi Mi 10 5G. Lisäksi kaikkien operaattoreiden 5G-verkkokattavuus laajenee voimakkaasti kesän aikana.

Samsungin A40 myi parhaiten toukokuussa

Teleoperaattori DNA:lla toukokuun kännykkämyynnissä ykköspaikan ykköspaikalle kapusi alennetulla hinnalla tarjolla ollut Samsung Galaxy A40, jonka suuremmalla näytöllä varustettu uusi A41-versio tuli myyntiin vasta toukokuun lopulla.  Samsungin A40 myynnin vire jatkui toukokuussa myös Telialla ja Elisalla.

5G-puhelimet nousivat myydyimpien listalle

Huhtikuussa 5G-puhelin nousi ensi kertaa teleoperaattori Elisan kuluttaja-asiakkaiden Top 15 -listalle. Viidenneksi noussut kännykkämalli oli OnePlus 8 Pro 5G. Telialla listoille nousi jopa kaksi ensimmäistä 5G-puhelinta. 4G-puhelimista myydyin merkki oli Samsung, jonka jo keskihintainen Galaxy A40 oli erityisesti sekä kuluttajien ja yritysasiakkaiden mieleen.