Suomeen odotetaan tulevien vuosien aikana mittavia vetyteollisuuden investointeja, joten elektroniikasta ja automaatiosta kaikkiin tekniikoihin laajentunut Teknologia-tapahtuma ottaa vetyalueen yhdeksi tapahtuman uudeksi avainalueekseen. Muita ovat puhdas siirtymä, toimitusverkostot ja tekoäly. Samaan aikaan messukeskuksessa järjestetään myös Cyber Security Nordic -tapahtuma. Päivitetty 23.10.2023.
Tag: elektroniikka
Ammattitaito toi kuusi mitalia Suomeen – elektroniikasta hopeaa
Suomi sai kaikkiaan kuusi mitalia Euroopan ammattitaitokisoista kullasta pronssiin. Esimerkiksi elektroniikan protojen teossa hopeaa voitti Oulun seudun ammattiopiston Paulus Kivelä. Kuuden mitalln lisäksi yhdeksässä lajissa kuten ICT ja graafinen suunnittelu palkittiin suomalaisia keskitasoa paremmasta suorituksesta.
Etteplan ostaa lisää autoelektroniikan osaamista
Vanha iPhone romuksi, kaappiin vai myyntiin?
Teknologiateollisuuden liikevaihdon odotetaan kääntyvän laskuun
Suomalaisten teknologiayritysten liikevaihdon kasvun arvioidaan pysähtyvän tai kääntyvän jopa laskuun loppuvuoden aikana, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu. Myös elektroniikka- ja sähköteknisen teollisuuden liikevaihto jää viime vuoden tasolle tai laskee siitä.
Suomalais-EMS osti amerikkalaisyrityksen
Suomesta maailmalle pääosin jo ponnistanut sopimusvalmistaja Incap ostaa amerikkalaisen elektroniikan sopimusvalmistusyritys Pennatronicsin. Kauppasumma on 18,6 miljoonaa dollaria eli noin 17,1 miljoonaa euroa. Kaupalla Incap saa Pennsylvanista läheltä Pittsburgia modernin 6000 neliön elektroniikkatehtaan. Ostettu Pennatronics tarjoaa Incapin tavoin elektroniikan sopimusvalmistuspalveluita, kuten piirilevyjen kokoonpanoa, lopputuotteiden kokoamista sekä suunnittelu- ja hankintapalveluita. Sen liikevaihto oli 31.3.2023 päättyneellä tilikaudella oli…
Nykyelektroniikan suunnittelukoulu luettavissa nettilehtenä
Taitaja 2023: Vuoden elektroniikkataitajat saatiin selville
Espoossa tänään päättyneiden Taitaja 2023 -kisojen elektroniikan ja robotiikan ykköstilan vei Aaro Ahonen ja hopeaa sai Anttu Höysniemi, molemmat Omniasta. Kolmanneksi tuli Kouvolan Ammattiopisto Edukosta Samu Yrjönen. Espoossa kisasivat heidän lisäkseen monet muutkin alan tulevat taitajat omilla ammattialueillaan tekniikasta perinteisempiin palvelutehtäviin asti.
Kiinnostaisiko käytetty televisio tai tablettitietokone?
Käytettyjä yrityskännyköitä ja kannettavia mikrojakin kaupataan netin lisäksi myös alalle erikoistuneiden yritysten kautta, mutta muu elektroniikka menee edelleen lähinnä SER-jätteeksi kaatopaikoille, kertoo kodinelektroniikkaketju Power kiertotalouden selvityksessään. Yritys tarjoaa ostopalvelussaan palkkiohyvityksen lisäksi GPRS-vaatimuksen mukaisen muistitilojen tyhjennyksen.
Teknologiateollisuuden kysyntä heikkeni – tilauskanta kantaa silti
Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta tilauskannat ovat säilyneet alan teollisuusjärjestön uusimman selvityksen mukaan vielä hyvällä tasolla. Yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä yhä voimakkaasti, ja pula osaajista vaikeuttaa edelleen niiden toimintaa. Silti esimerkiksi elektroniikka- ja sähköteollisuuden liikevaihdon odotetaan kasvavan edelleen.