Euroopan avaruusjärjestö etsii uusia startuppeja

Euroopan avaruusjärjestö ESA etsii Aalto-yliopiston startup-kiihdyttämön kautta avaruuteen liittyvien startupeja. Siihen tarjoaa hyvän mahdollisuuden myös tänään Helsingin messukeskuksessa avautuva Slush-tapahtuma, joka kerää yhteen jopa viisituhatta startup-yrittäjää ja tuhansia kansainvälistä rahoittajaa. Aalto-yliopisto tuo tapahtumaan 12 radikaalia tutkimusohjelmaansa.

Uusi avaruustilannekeskus edistämään yhteiskunnan turvallisuutta

Suomeen ollaan perustamassa kansallista avaruustilannekeskusta, joka parantaisi maan kriisinsietokykyä, kriittisen infrastruktuurin ylläpitoa ja huoltovarmuutta sekä kyberturvallisuutta. Hallitus esittää jo rahoitusta avaruustilannekeskuksen perustamista varten. Uuden keskuksen perustamistoimet aloitetaan vuoden 2024 joulukuussa ja täydessä toimintavalmiudessa sen pitäisi olla vuonna 2028.

Suomalainen hyperspektrikamera avaruuteen

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n hyperspektrikamera on mukana Euroopan avaruusjärjestön uusimmassa ESA:n Hera-avaruusmissiossa, jossa testataan uusia tekniikoita asteroidin kiertoradan muuttamiseksi. Hankkeessa ovat mukana myös Helsingin yliopisto, Aalto sekä piensatelliitteja tehtaileva Kuva Space-yhtiö.

Paikannussatelliittien toiminta pitää varmistaa

Yhdistyneiden kansakuntien paikkatietokomitea esitti jäsenmaiden kokouksessa elokuun alussa vahvan kehotuksen satelliittipalvelujen jatkuvuuden varmistamiseksi. Ja vaikka niiden häiriövaikutukset näyttäisivät aluksi pieniltä, voisivat ne pian säteillä Maanmittauslaitoksen artikkelin mukaan nopeasti koko yhteiskuntaan.

Avaruusjärjestö laajentaa Suomessa – uusi sirukehittäjä mukaan

Tamperelainen Winse Power on valittu uusimpana Euroopan avaruusjärjestö ESA:n uusimpaan yrityshautomoon. Jo aiemmin Tampereelta mukana on ollut jo kaksi muutakin yritystä ja potentiaalisia yrityksiä on jopa puoli tusinaa lisää. Toimipisteitä on Tampereen ja Espoon lisäksi Turussa ja Vaasassa.

Säteily voi aiheuttaa ongelmia SDRAM-muisteille

Korkeaenergiset elektronit voivat aiheuttaa virheitä SDRAM-tyyppisissä (Synchronous Dynamic Random Access Memory) tietokonemuisteissa, arvioi M.Sc. Daniel Söderström ensi perjantaina 12.5 tarkastettavassa väitöskirjassaan.

Suomalaista mittausteknologiaa lähti kohti Jupiteria

Euroopan avaruusjärjestö ESAn ensimmäinen Jupiter-luotain on määrä laukaista tänään avaruuteen. Mukana on kaikkiaan 12 eri mittauslaitetta, joista Aalto-yliopisto ja Ilmatieteen laitos ovat olleet mukana rakentamassa PEP-mittalaitetta (Particle Environment Package). Suomalaisten käsialaa ovat laitteen keskustietokone ja sen käyttöjärjestelmä.

Suomalaismonitorit testaavat Nasan tulevaa kuulentoa

Elokuun lopulla avaruuteen laukaistavassa Nasan Orion-aluksessa on mukana viisi turkulaisen suunnittelutoimisto Aboa Space Researchin (Asro) kehittämää kuvan säteilymittauslaitetta. Miehittämättömällä lennolla Nasa selvittää, millaisille olosuhteille astronautit altistuvat tulevilla kuulennoilla.

Hyperspektrikamera ESA-luotaimeen

Suomalainen VTT:n kehittämä hyperspektrikamera selvittää aurinkokunnan syntyä eurooppalaisen ESA:n Comet Interceptor -luotaimessa. Vuonna 2029 avaruuteen lähetettävän mittauslaitteen kehitystyötä ovat tukeneet Business Finlandin lisäksi ESA ja UK Space Agency.