Lauantaina laukaistun Ariane-5-raketin matkassa Euroopan avaruusjärjestön BepiColombo-luotain kohti Merkuriusta. Mukana lähti myös suomalaista mittaus- ja ohjaustekniikkaa, jota on kehitetty Helsingissä ja Turussa. Luotaimen SIXS-mittausinstrumentti on lähes täysin suomalaisen osaamisen tulosta.
Tag: ESA
World Challenge Finland: Satelliittidatalla torjutaan ilmastomuutosta – voitto Britanniaan
Suomessa kilpailtiin torstaina, kuka parhaiten hyödyntää Nasan ja ESA:n satelliittidataa ilmastonmuutoksen torjumiseen. Yksi finaaliin päässeistä oli kaukokartoitussovelluksen tehnyt Terramonitor (aiemmin Satellio). Voiton vei lopulta maastopaloja ennakoiva palvelu Wildfire Aware. Katso videolta miten palvelu toimii.
Millimetrialueen osaaminen toi palkinnon
Euroopan avaruusjärjestön Planck-satelliitti toi suomalaistutkijoille arvostetun Gruber-palkinnon. Kehitettyä millimetriaaltojen radio-osaamista hyödynnetään jo maanpäällisissä tietoliikenneratkaisuissa. Palkinto jaetaan suomalaistutkijoille tänään Wienissä. Katso videolta lisää Planck-satelliittista.
Osallistu kisaan – omaa teknologiaa avaruusasemalle?
Avaruuden virtuaalitekniikalle käyttöä myös Maassa
Avaruusalan yrityskiihdyttämö Suomeen
Lisätty todellisuus saapuu avaruusasemalle
Mars-laskeutuja tuhoutui – mukana meni suomalaistekniikkaa
Video: Avaruuslaskeutuja tömähti Marsiin
Euroopan avaruusjärjestön ESAn ExoMars Schiaparelli on laskeutunut Marsin pinnalle, mutta alkuvaiheessa lopullista tietoa laskeutumisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta ei saatu. Uusimpien tietojen mukaan Schiaparelli kuitenkin murskaantui laskeutuessaan. *) Tässä kuitekin videonäkemys, joka näyttää miten suomalaisiakin mittauslaitteita sisältävän moduulin olisi pitänyt laskeutua Marsiin.