Elektroniikkakomponenttien pienentäinen on nykyisillä materiaaleilla tulossa tiensä päähän. Uusin tutkimus osoittaa , että komponenttien pienentämisongelma voitaisiin ratkaista uusilla kaksiulotteisilla (2D) materiaaleilla. Tässä tutkijoiden löytämät 13 lupaavinta uutta materiaalia.
Tag: ETH
Spektrometri kutistui sirupiiriksi
Normaalisti infrapunaspektrometrit painavat useita kiloja ja niitä on ollut vaikea integroida nykysuuntauksen mukaisesti pienemmiksi kädessä pidettävään laitteeseen. Nyt sveitsiläisen ETH Zürichin tutkijat ovat kuitenkin ottaneet askeleen kohti tämän näkemyksen muuttamista todellisuudeksi ja pieneksi sirupiiriksi.
Tarkka antenniverkko tuotti miljoonapalkinnon
Aalto yliopiston Tuomas Savolainen on saanut ainutlaatuisesta mustan aukon kuvaamisesta kolmen miljoona euron Breakthrough Prize in Fundamental Physics -tiedepalkinnon osana muuta tutkijajoukkoa. Kuvanoton mahdollisti uudenlainen Event Horizon Telescope -hanke, jonka avulla eri puolilla maapalloa sijaitsevat radioteleskoopit yhdistettiin koko maapallon kokoiseksi virtuaaliseksi ennätystarkaksi teleskoopiksi.osana mustan aukon kuvaajana
Kvanttibittien ja koneoppimisen avulla tarkkoja mittauksia
Jotta tulevaisuuden kvanttiprosessorit ja äärimmäisen herkät anturit toimisivat tehokkaasti, on niistä saatava informaatiota nykyistä nopeammin. Sitä varten Aalto-yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on kehittänyt magnetometrin, jonka tarkkuus rikkoo kvanttirajan. Avuksi on otettu myös koneoppiminen.
Turvallisempia ja ohuempia akkuja
Monissa laboratorioissa kehitellään uusia akkutekniikoita, jolloin akku ei olisi kovin syttymisherkkä. Zurichin tutkijat ovat päässeet tähän tavoitteeseen rakentamalla akun, jossa litiumgranaatti toimii kiinteänä elektrolyyttinä. Berliinissä ja Suomessa puolestaan tutkitaan pii-litium- ja ohutkalvoakkuja.