Uusia sääntöjä Euroopan tekoälykehitykseen

Tekoäly nähdään Euroopan unionissa entistä tärkeämpänä myös tulevaisuuden koneiden ja laitteiden yhteydessä. Siksi komissio ehdottaa uusia sääntöjä ja toimenpiteitä, joiden avulla voitaisiin varmistaa luotettavan tekoälyn ratkaisuissa oikeat menettelytavat ja samalla lisättäisiin käyttäjien luottamusta tekoälypohjaisiin ratkaisuihin.

Robotiikka vahvistaa maaseudun elämää – käsikirja soveltamiseen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun viime vuoden lopussa päättyneessä kaksivuotisessa RoboCountryside-hankkeessa jaettiin maaseutualan yrityksille ja toimijoille uusinta robotteihin liittyvää tietoa. Samalla vahvistettiin alan osaamista ja syntyi käsikirja robotiikan hyödyntämisestä.

Suomalaishakijoita innovaatiohubeiksi

Suomi on valinnut ehdokkaat seuraaviksi eurooppalaisiksi digitekniikan innovaatiohubeiksi. Suomen ehdotuksen teki Työ- ja elinkeinoministeriö. Hubeja voi olla Suomessa enintään neljä ja Suomen osalta suunniteltu varattavan toimintaan noin 14,8 miljoonaa euroa vuosiksi 2021–2027.

Suomalaisen robottibussin ohjelmisto lopputesteihin

Tampereella alkaa itseajavien ajoneuvojen pilotti loppuvuodesta, joka samalla toimii ensi vuonna julkaistavan Sensible 4:n kehitteillä olevan robottiauto-ohjelmiston viimeisimpänä testauspaikkana. Ensi vuonna julkaistava SAE Level 4 -tuote on suunnattu viimeisten kilometrien sukkulabusseihin. Mukana videolinkki robottibussin Lapin ajotesteistä.

Kännyköiden roaming-hintakatolle jatkoa – 5G tuo uusia vaateita

Euroopan komissio esittää EU:n sisäisen roaming-verkkovierailun kattohinnoittelun jatkamista kymmenellä vuodella.  Ellei EU jatka hintakattoja uudella sääntelyllä, päättyvät ne kesällä 2022. Lisäksi uusi 5G tuo uusia näkökulmia EU:n sisäisiin datasiirtoihin.

Uusia vaatimuksia drone-lennättäjille

Suomessa tulee vuoden vaihteessa muun EU-alueen tavoin pakollinen rekisteröityminen, joka koskee nyt myös ammattilaisten lisäksi harrastajalennättäjiä. Samalla pitää osoittaa lennätysosaaminen, säännöt ja suorittaa pääsääntöisesti koe osaamisestaan. Tavallisille droneharrastajille riittää yleensä verkkotentin suorittaminen.  Mukana linkki myös alkuvuoden video-webinaariin.

Suojattu Galileo-satelliittipaikannus käyttöön vuonna 2024

Suomi ottaa käyttöön vuoden 2024 aikana eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän viranomaisille ja erikoiskäyttöön tarkoitetun suojatun PRS-palvelun. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksen asiasta alkuviikosta.

Laaja selvitys kyberturvallisuuden harjoitusympäristöistä – lue raportti!

Eurooppa valmistautuu kyberhyökkäyksiin aktiivisesti kymmenillä harjoitusympäristöillä. Nyt Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) on selvitetty laajemminkin kyberturvallisuusympäristöjä ja niiden ominaisuuksia. Selvitys on ensimmäinen laatuaan Euroopassa. Mukana on kaikkiaan 39 eri harjoitusympäristöä. Mukana linkki raporttiin.

Suomalainen 3D-tulostushanke pääsi loppukisaan

Lappeenrannan teknisen yliopiston ja eteläkarjalaisten teollisuusyritysten metallien 3D-tulostusprojekti Me3DI on valittu Regiostars-kilpailun finaaliin. Suomalaisprojekti kisaa neljän muun eurooppalaisen projektin rinnalla voitosta ja myös sinä voit osallistua kisan yleisöäänestykseen.