Paikannussatelliittien toiminta pitää varmistaa

Yhdistyneiden kansakuntien paikkatietokomitea esitti jäsenmaiden kokouksessa elokuun alussa vahvan kehotuksen satelliittipalvelujen jatkuvuuden varmistamiseksi. Ja vaikka niiden häiriövaikutukset näyttäisivät aluksi pieniltä, voisivat ne pian säteillä Maanmittauslaitoksen artikkelin mukaan nopeasti koko yhteiskuntaan.

Lisää virtaa urheilukelloon aurinkokennosta

Nykyisin kiinalaisomistuksessa oleva Suunto on esitellyt uuden Vertical-älykellonsa, jonka akkukestoa on menytetty aurinkokennoilla. Parhaimmillaan 30 prosenttia lisävirtaa antavat titanium-versio tarjoaa 85 tunnin kokonaiskäyttöajan. Uutuudet valmistuvat edelleen Suunnon Suomen tehtailla.

Galileo tarjoaa 20 sentin paikannuksen – laitteita tulossa pian

Euroopan unionin satelliittipaikannusjärjestelmä Galileon tarkkuuspalvelu, High Accuracy Service (HAS), on saatu toimintaan. Se tarjoaa käyttäjilleen noin 20 senttimetrin sijaintitiedon tarkkuuden. Lisäksi palvelu on kaikille avoin ja käyttö maksutonta, kertoo Maamittauslaitoksen paikkatieto nettisivullaan.

Avaruus- ja paikkatiedon osaamiskeskus Suomeen

Pohjoisamerikkalainen IT- ja konsultointiyhtiö CGI perustaa Suomeen uuden avaruus-, satelliitti- ja paikkatietoon liittyvän osaamiskeskuksen- Samalla Suomessa käynnistetään uuden osaamiskeskuksen perustamiseen liittyvät rekrytoinnit. Väkeä tarvitaan jopa yli sata uuden keskuksen pyörittämiseen.

Suomi osaksi Euroopan avaruusvalvontaa

Suomi liittyy osaksi Euroopan laajuista, lähiavaruuden tilannekuvaa seuraavaa EU-yhteenliittymää, jonka avulla turvataan yhteiskunnan kannalta välttämättömät satelliittipohjaiset palvelut ja voidaan varoittaa mahdollisesta Maahan iskeytyvästä avaruusromusta. Tärkeä elementti on esimerkiksi uuden eurooppalaisen Galileo-paikannusjärjestelmän toiminnan turvaaminen. Euroopan laajuiseen EU:n SST-yhteenliittymään (Space Surveillance and Tracking) kuuluu nyt Suomen lisäksi 14 muuta maata. joita ovat Espanja, Itävalta, Tsekki, Saksa, Tanska,…

Paikantava spektrianalysaattori mobiilikäyttöön

Japanilainen Anritsu on esitellyt kannetttava spektrianalysaattorin MS2080A, joka spektrin lisäksi voi mitata monia muitakin suurtaajuisten signaaaleja. Tarjolla on myös laaja valikoima mittausantenneja laboratorio- ja kenttäkäyttöön sekä häiriöiden paikannukseen. Uutuus tarjoaa myös tuen 5G- ja LTE-verkkojen signaaleille.

Piilaaksolaisyritys tuo Tampereelle digisuunnittelua

Satelliittipaikannuksen GNSS-vastaanottimien tekniikkaa kehittävä piilaaksolaisyritys oneNav vahvistaa suunnittelutiiminsä osaamista perustamalla uuden tytäryhtiön Tampereelle.  OneNav Finland aikoo kasvattaa myös suunnittelutiimiään Tampereelta.

Satelliittinavigoinnin merkitys kasvussa –  20 sentin paikannus tulossa

Nyky-yhteiskunnan digitaaliset palvelut tukeutuvat pitkälti jo satelliittien tuottamiin aika- ja sijaintitietoihin. Ilman niitä  monelta työltä ja yhteiskunnan toiminnolta putoaisi pohja pois. Siksi  Liikenne- ja viestintävirasto laatinut  uuden toimenpideohjelman vuosille 2022-2025 alan kehittäjille. Samalla satelliittipaikannuksen tarkkuus paranee jopa 20 senttimetriin.

Euroopan Galileo-satelliiteista suojatumpaa paikannustietoa

Eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän julkisesti säännelty PRS-palvelu (Public Regulated Service, PRS) on tulossa käyttöön vuonna 2024. Samalla suomalaisviranomaisille tulee tarjolle myös nykyistä suojatumpaa ja häiriötilanteita kestävää paikka- ja aikatietoa.