Google suunnittelee Suomeen uusia datakeskuksia

Valtioneuvosto on myöntänyt Metsähallitukselle luvan tonttien myyntiin Googlelle Oulun läheltä Muhokselta sekä Kajaanista. Amerikkalaisyritys suunnittelee laajentavansa pilvi- ja datakeskustoimintojaan nykyisen Haminan keskuksen lisäksi pohjoisemmaksi.  Samalla yhtiö laajentaa Haminan datakeskustaan miljardilla eurolla.

Kellopuhelimet kävivät kaupaksi – Googlen uutuus tuli myyntiin

Kouluikään tulleiden lasten kännyköiden ja uudenlaisten rannekepuhelimien myynti näkyi voimallisesti myyntilistoilla. Muuten tarjonta täyttyi tutuista merkeistä, sillä viralliseen myyntiin tullut  Googlen Pixel 9:n saatiin kauppoihin vasta elo-syyskuun vaihteessa.

Google tuo Suomeen omat tekoälykännykät

Suomi on Applen ohella vahva Android-kännyköiden markkina, joten järjestelmä kehittäjä Google haluaa apajille. Yritys tuo tänään myyntiin Suomen markkinoille uuden Pixel 9 -puhelimensa. Aiemmin Googlen puhelimia on saanut Suomesta vain erävirallisia reittejä pitkin.

Googlelle miljardin euron jättilaajennus Haminaan

Hakukoneyhtiö Google kertoi tänään aloittavansa Haminan datakeskuksen seitsemännen laajennuksen, jonka arvo on miljardi euroa. Uusimman investoinnin jälkeen Google on investoinut Haminan datakeskukseen jo noin 4,5 miljardia euroa.

Kännyköihin uusi rikkaampi tekstiviestitekniikka

Tekstiviestimarkkinointi on  uuden aikakauden edessä kun toiminnoiltaan rikkaampaa RCS-tekniikka ollaan ottamassa laajemmin käyttöön. Suomessa Elisa kertoo tuovansa RCS-tekstiviestit  nykyisten tekstiviestien rinnalle ensimmäisen suomalaisoperaattorina. Mukana on myös linkit Googlen RCS-kehittäjäsivustoon ja esittelyvideoon.

Google esittelee Haminassa ja Kotkassa datakeskustekniikoitaan

Entiseen Summan paperitehtaaseen sijoitettu Googlen Haminan datakeskus ei ole avoinna yleisölle, mutta yritys haluaa nyt  esitellä käyttämiään tekniikoita. Euroopan kierroksella oleva esittelykontti on esillä  Kotkassa 20.9 ja vielä torstaina Haminassa 22. syyskuuta.

Suomi osti kasvavasti 5G-puhelimia

Kännykkämyynti on ollut operaattoreiden mukaan vilkasta, kun kesälomakausi ja useat uutuusmallit ovat aktivoineet ihmisiä päivittämään laitteitaan. Samalla 5G-verkkoa on rakennettu yhä uusille alueille, joten  5G-liittymille alkaa olla jo laajempaakin käyttöä. Moni sinnittelee silti edelleen 3G- ja 4G-liittymillä niiden edullisempien kuukausihintojen takia.

Lisää Matter-kehitystukea kotiautomaatioon

Kotiautomaation IoT-standardi Matter oli näkyvästi esillä Las Vegasin CES 2023 -messuilla. Laitetoimittajien lisäksi Matteria tukevat uusimmissa piireissään Renesas ja Infineon. Tarjolla oli piirien lisäksi Matter-standardia tukevat koekortit ja ohjelmistotuki sovellusesimerkkeineen.

Google osti suomalaista puettavan elektroniikan osaamista

Google on ostanut suomalaisen puettavan elektroniikan suunnitteluyritys Korulabin. Espoossa toimiva yritys kehittää uudenlaista ohjelmistoalustaa, jolla voidaan luoda energiatehokkaita käyttöliittymiä kannettaville älylaitteille. Yhtiön noin 30 työntekijää siirtyvät Googlen palvelukseen Suomessa.