Suurista IT-messuista aika jättää – Cebit2019 peruttiin

Tietotekniikka on integroitunut kaikkeen toimintaan entistä tiukemmin. Siksi Hannoverin messuista vuonna 1986 lohkaistu Cebit-messut palaavat teollisuusmessujen yhteyteen. Seuraavat Cebit19-messut piti järjestää ensi vuoden kesäkuussa, mutta nyt tapahtuma toteutetaan Cebit Summit -seminaareina.

Telia ostaa loputkin AinaComista

Telia ostaa tietoliikenne- ja IT-palveluita tarjoavan AinaCom Oy:n koko osakekannan. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä Aina Groupin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää.

Teknologia19-tapahtumaan lisää robotiikkaa ja tekoälyä

Ensi vuoden lopulla, marraskuussa 2019 järjestettävään elektroniikan ja automaation Teknologia-messukokonaisuuteen tulee oma robotiikkaan ja tekoälyyn keskittyvä teema-alue. Messuvierailijoille tarjotaan lisäksi tietoiskuja. Teema-alueen järjestävät yhteistyössä Messukeskus, Robotiikkayhdistys ja Team Robotics.

Suomalaisosaamisella joustavia ledinäyttöjä

Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n rullalta rullalle -tuotantoprosessissa voidaan valmistaa joustavia ledinäyttöjä. Siihen perustuen tamperelainen valomainosyhtiö Neonelektro kehitti uudenlaisen ylivalettavan RGB-näyttöelementin mainoskäyttöön.

ICT-osaajien pulaa helpotetaan muuntokoulutuksella

Työvoimapulaa helpottava ICT-alan muuntokoulutus on alkamassa. Hankkeilla pyritään turvaamaan työvoiman saantia etenkin rakennemuutoksen kokeneella tieto- ja viestintätekniikan (ICT) alalla. Pelkästään ohjelmistoalalla arvioidaan olevan valtakunnallisesti noin 7000 osaajan vaje.

Ficomin uusi puheenjohtaja Ericssonilta

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiComin hallituksen ja puheenjohtajaksi on valittu Ericssonin Suomen toimitusjohtaja Olli Sirkka. Järjestön toimitusjohtajana jatkaa Petri Aaltonen.

ICT- palveluvienti laski – lisenssituloja enemmän

Palveluiden vienti jatkoi Tilastokeskuksen mukaan laskuaan vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä päätyen edellisvuoden vastaavaa neljännestä alhaisemmalle tasolle. Erityisesti televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluiden viennin lasku jatkui vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä. Hieman laskivat edelleen myös tutkimus- ja kehittämispalvelut. Lisenssituloja tuli aiempaa enemmän.

Suomi varautuu liian hitaasti kyberhyökkäyksiin

Kilpailujuoksussa kyberrikollisuutta vastaan suomalaisyritykset ovat varautuneet liian hitaasti kyberhyökkäysten lisääntymiseen ja kehittymiseen nähden. Suuri osa yrityksistä on jättänyt uuden selvityksen mukaan reagointi- ja selviytymiskykynsä hyökkäystilanteessa sattuman varaan.

Tuotanto junnaa edelleen – kasvua robotiikalla?

Teknologiateollisuuden yrityksillä on teollisuusliiton mukaan kaikki mahdollisuudet menestyä, kunhan kilpailukyvystä pidetään huolta. Tilauskanta on silti edelleen viime vuotta alempi. Vain meriteollisuudelle sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuudelle luvataan hieman paranevaa.