Uusin keinoin tietoturvaa IoT-laitteisiin

Esineiden internet asettaa lähivuosien mikro-ohjaimille suuria vaatimuksia, joista aiempien sukupolvien ohjaimet eivät selviä. Avuksi tarvitaan viime viikolla ilmestyneen Uusiteknologia-lehden mukaan uusia piiriratkaisuja ja älykkäämpää koodia. Lue artikkeli ja koko lehti netin digitaalisesta näköislehdestä.

Terveyselektroniikkaa 3D-tulostuksella

3D-tulostuksella avulla voidaan toteuttaa entistä helpommin sulautettua elektroniikkaa sisältäviä lääkintäteknisiä tuotteita. Niiden avulla lääkärit voivat analysoida jopa potilastietoja reaaliajassa ja parantaa näin potilaiden toipumisprosessia. Mukana video lopputuotteen toiminnasta.

Elisa laajentaa E-SIM-tukeaan

Laitteen sisällä olevaan eSIM-piiriin perustuvat ratkaisut ovat tulossa entistä laajemmin käyttöön. Uusimpana Elisa kertoi tuovansa eSIM-tuen kaikkiin yritysliittymiin. Jo nyt eSIM on ollut käytössä kuluttajaliittymissä ja yritysten IoT-ratkaisuissa.

Uusi toimitusjohtaja Digitalle – Nokia-tausta

Televisio- ja radioverkkoja operoiva Digita saa uuden toimitusjohtajan lokakuun alusta. Hän on Vesa Tykkyläinen. Aiemmin hän on toiminut Basware-ohjelmistoyrityksen toimitusjohtajana. Ennen Baswareen siirtymistä Vesa Tykkyläinen toimi Nokia Oyj:ssä lukuisissa johtavissa tehtävissä 30 vuoden ajan. Aiempi toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström jätti tehtävänsä toukokuussa.

Stora Ensolle kakkossija IoT-kisassa – älyvyö kolmanneksi

Stora Enson uusin kameraratkaisu palkittiin 16. syyskuuta toiseksi parhaana IoT-alueen Industry of Things World Award 2019 -palkinnolla. Ykköseksi tuli saksalaisen Fette Compactingin lääketablettien valmistuskoneiden koulutukseen kehitetty virtuaaliopetuspaketti ja kolmanneksi  amerikkalaisen Modjoulin antureita ja GPS-osuuden sisältävä turvavyö.

Avoin alustakehitys tuo helpommin langattomat IoT-ratkaisut

Esineiden internetille tärkeä langaton automaatio tarvitsee avointa alustakehitystä, sillä se muodostaa perustan kaikelle järjestelmänkehitys- ja standardointityölle. Ensi viikon keskiviikkona aiheesta väittelee Vaasan yliopistossa FM Reino Virrankoski.

iLoqin uusi älylukko tukeutuu IoT-tekniikkaan

Vuonna 2007 oululainen iLoq toi markkinoille maailman ensimmäisen, omavoimaisen älylukon, jossa ei tarvittu ulkoista teholähdettä, paristoja tai kaapeleita. Nyt lukosta on julkistettu uusi versio S5, joka hyödyntää aiempaakin enemmän digitalisaation ja esineiden internetin mahdollisuuksia.