Uusi keino tuottaa toiminnallisia nanomateriaaleja

Kiinalaisen Xiamenin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksen tutkijat ovat löytäneet uuden tavan valmistaa toiminnallisia metalliklustereista koostuvia nanomateriaaleja. Ne toimivat kuin puolijohde polymeeriketjun suunnassa ja kuin sähköinen eriste kahdessa muussa suunnissa.

Naisia haetaan koodareiksi uusin keinoin

Ohjelmistoala on lähtenyt aktiivisesti hakemaan apua työvoimapulaan naisista. On syntynyt koodauskouluja, #mimmit koodaa hanke ja paljon uusia koulutusmahdollisuuksia. Alkuviikosta Nixu kertoi ilmaisesta tietoturvakoulutuksesta ja nyt Jyväskylän yliopisto esittelee uuden IT-oppimateriaalinsa peruskouluun – tytöille ja pojille.

3D-sieppareilla elektroniikan jalometallit talteen

FM Elmeri Lahtinen on kehittänyt  Jyväskylän yliopiston väitöstutkimuksessaan uudenlaisia metallisieppareita, joiden avulla elektroniikkaromusta voidaan erottaa valikoiden jalometaleja. Kehitetyt metallisiepparit on tehty selektiivisellä lasersintraus-3D-tulostuksella. Perinteisesti tekniikkaa on käytetty mekaanisten tai esteettisten kappaleiden valmistukseen.

Googlen kvanttikoneen toiminta – katso videolta

Googlen kvanttitietokone julkistettiin virallisesti eilen, mutta uuden Sycamore-piireihin perustuvan kvanttitietokoneen ominaisuudet vuodettiin jo kuukausi sitten Nasan dokumentissa. Nyt tarjolla on myös video koneen ja sirujen toiminnasta.

Tekoälyn eettisyyteen oma tutkimushanke

Tekoälyn käytöllä tavoitellaan positiivisia vaikutuksia, mutta samalla laajentuva käyttö voi aiheuttaa huolta sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Nyt tekoälyn eettisiä ratkaisuja ja työkaluja kehitetään Suomen Akatemian rahoittamassa ETAIROS-hankkeessa.

Lentävä spektrikamera selvittää kuinka metsä voi

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus ja Jyväskylän yliopisto aloittavat kolmivuotisen hankkeen, jossa kehitetään puiden terveyden mittausta ja seurantaa hyödyntämällä robottilennokkeja, spektrikuvantamista ja koneoppimista. Hankkeen rahoittaa Suomen Akatemia.

Vuokatin urheiluteknologiaverkosto sai tunnustusta

Vuokatin urheiluteknologian yhteistyöverkosto on nimetty eurooppalaiseksi alan johtavaksi toimijaksi ja malliksi. Yhteistyöverkoston kehittämisen taustalla on ollut yhtenä keskeisimpänä Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö. Nimityksen on tehnyt koko EU:n laajuinen Interreg Europe -ohjelma.

Suomalaisen kvanttitietokoneen kehittämiseen 1,6 miljoonaa euroa

Nanotutkija Juha Juha Muhonen on saanut 1,6 miljoonan euron rahoituksen kvanttitietokoneessa tarvittavien komponenttien kehittämiseen seuraavan viiden vuoden ajaksi. Rahoituksella toteutetaan esimerkiksi hybridialusta kvanttikomponenttien yhdistämiseen. Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) Starting Grant -rahoitus on erittäin kilpailtu ja se myönnetään vain lupaaville nuorille tutkijoille uraauurtaviin projekteihin.

Nokian kännykkäbisneksestä loppui aika ja maltti

Nokian vaikeudet kilpailla Androidien ja Apple kanssa johtuivat, Jyväskylän ja Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan vaikeuksista keskittää tarvittavat resurssit kilpailukykyisen puhelimen kehittämiseen ja lopulta ajan loppumiseen siihen, mihin suuntaan yhtiön liiketoiminta pitäisi viedä.

Kuituverkkojakin voidaan salakuunnella – vahva salaus tarpeen

Vahvoja salaustekniikoita tarvitaan kansainvälisissä kuitupohjaisissa merikaapeleissa, sillä niiden salakuuntelua ei voida  täysin estää. Tärkein suojautumiskeino on luotettavan päästä-päähän salauksen toteuttaminen, sanoo alan kansainvälisen tutkimushankkeen vetäjä ja Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden professori Martti Lehto.