Kännykän taajuusjälki auttaa paikannuksessa

Radiotaajuuspaikannus voi olla nykyistä käyttökelpoisempi menetelmä sellaisilla kaupunkialueilla, joilla satelliittipohjainen GNSS-signaali on liian heikko. Radiotaajuuspaikannus voi jopa pelastaa ihmishenkiä kun paikannuksen taso paranee.

Säteilyä kestävä elektroniikka tarvitsee uusia tekijöitä

Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos on mukana Euroopan unionin ohjelmassa, jossa koulutetaan 15 uutta tohtoria elektroniikan säteilynkeston asiantuntijoiksi. Uusia asiantuntijoita tarvitaan erityisesti säteilyä kestävän avaruuselektroniikan kehitykseen.

ALD ja tekoäly kiinnostavat – uusia kursseja

Jyväskylän yliopisto aloittaa EU-tuella ohutkalvoihin liittyvän kurssin samalla kun Kajaanissa panostetaan tekoäly- ja koneoppimisen opetukseen. Kurssimuotoinen opetus katsotaan nopeimmaksi tavaksi jakaa uutta tietoa.

Grafeeni kelpaa jo moneen tehtävään

Grafeenia on kutsuttu ihmeaineeksi, joka pienen kokonsa, läpinäkyvyytensä ja muiden ominaisuuksiensa ansiosta tarjoaa paljon potentiaalia elektroniikan lisäksi esimerkiksi optiikassa. Jyväskylän yliopistossa FM Juha Koivistoinen on tutkinut grafeenin avulla ultranopeita ilmiöitä. Hän väittelee aiheesta ensi perjantaina.

Tekoälylle tutkimuskeskuksia ja kiihdyttämöitä

Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto yhdistävät voimansa perustamalla tekoälyyn keskittyvän tutkimuskeskuksen. Tammikuussa 2018 aloittavan keskuksen lisäksi Suomeen ollaan ideoitu tekoälyyn liittyviä yrityskiihdyttämöitä.

Jyväskylään uusi tekoälylaboratorio

Jyväskylän yliopisto ja IBM sopivat viikko sitten tekoälyalueen yhteisyhteistyöstä. Nyt Jyväskylään perustetaan innovaatioyksikön lisäksi myös tekoälylaboratorio. Uudessa laboratoriossa voidaan kehittää muun muassa spektrikuvien analytiikkaa.

Jyväskylään uusi innovaatiokeskus läpimurtoteknologioille

Tietokonejätti IBM ja Jyväskylän yliopisto perustavat yhteisen läpimurtoteknologioihin pohjautuvan innovaatioyksikön IT-tiedekuntaan. Aiheita tulevat olemaan kyberturvallisuus, IoT, tekoäly, kognitiivinen analyysi, lohkoketju, virtuaalitodellisuus, robotiikka ja kvanttilaskenta.

Grafeeni taottiin laserilla kolmiulotteiseksi

Tutkimusryhmät Jyväskylän yliopistosta ja Taiwanista ovat keksineet menetelmän, jonka avulla grafeenia, eli yhden atomin paksuista hiilikalvoa voidaan muotoilla kolmiulotteiseksi lasersäteilyn avulla. Jyväskylän osuus on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

Suomalainen spektrikamera nelikoptereihin

Suomessa tutkitaan pienoiskoptereita hyödyntävää kaukokartoitustekniikkaa. Kehitteillä on sovellusten lisäksi nykyistä edullisempi spektrikamera. DroneKnowledge -projekti on saanut rahoitusta Tekesin Challenge Finland -hankkeesta.