Electronica 2024 keräsi 80 000 kävijää

Läntisen Euroopan  ammattielektroniikan messutapahtuma Electronica järjestettiin Münchenissä puolijohdetekniikoihin keskittyvän Semicon Europan kanssa. Tapahtumassa oli 3 480 näytteilleasettajaa ja neljän päivän aikana tapahtumaan tutustui lähes 80 000 messuvierasta.

Elektroniikan komponenttikaupan lasku jatkui

Elektroniikan komponenttien ja mekaniikan myynti laski Euroopassa edelleen koko kesän, kertoo alan jakeluyritysten yhteenliittymä DMASS. Kaikkiaan komponenttikauppa laski kolmanneksen ja pelkät puolijohteet sitäkin enemmän vuoden takaisiin lukuihin nähden.

Lappeenrantaan elektroniikan tutkimuskeskus

Lappeenrannan LUT-yliopiston kampusalueelle rakennetaan elektroniikan ja komponenttien luotettavuuteen keskittyvä tutkimus- ja testauskeskus.  Etelä-Karjalan liiton, Lappeenrannan kaupungin ja LUT-yliopiston rahoittamassa hankkeessa on tavoitteena luoda myös olemassa olevien tutkimuspalveluiden rinnalle elektroniikka-alan toimijoita joustavasti palveleva uusi toimintamalli.

PÄIVITETTY: Teknologia23-messujen seminaarivideot katsottavissa verkosta

Teknologia 23 -tapahtuma esittelee Helsingin messukeskuksessa 7.-9. marraskuuta teollisuuden  digiratkaisuja aina automaatioon ja elektroniikan komponentteihin ja mittauslaitteisiin. Näytteilleasettajia on lähes 400.  PÄIVITYS 10.11.2023:  Kävijöitä oli kolmessa päivässä 12 216. Nyt myös seminaarien videotallenteet ovat katsottavissa verkon kautta.

Teknologia19-tapahtuman tietopaketti

Helsingin messukeskuksessa avautui tiistaina lähes 500 yrityksen Teknologia19-messut, jossa on tarjolla uusien tuotteiden lisäksi monia näkökulmia uusimpaan teknologiaan ja kehittämiseen. Tarjolla on torstaihin asti seminaariohjelmaa viidellä eri lavalla ja uutena 29 startup-yrityksen oma näyttelyalue.

Elgood osti Nylundin kaapelit ja komponentit

Komponenttijakelija Nylund on myynyt Elgood Oy:lle liiketoimintakauppana liitin-, kaapeli- ja muut elektroniikan komponenttiedustukset sekä annosteluun liittyvät tuotteet. Vuosi sitten Elgood osti Fintronicin komponenttitoiminnot ja kaksi vuotta sitten Partco-komponenttikaupan.

Netin komponenttijakelijat kisaavat valikoimillaan

Netin suurimmat elektroniikan komponenttikauppiaat kisaavat ostajista entistä laajemmilla valikoimillaan. Perjantaina päättyneillä Electronica2018-messuilla Mouserin Mark Burr-Lonnon kertoi yhtiösä kasvattavansa osatarjontansa yli miljoonaan komponenttiin.