Varjon virtuaalilasit sopivat myös lentäjille

Varjon virtuaalilasit voivat mullistaa eri maiden  ilmavoimien koulutuksen. Jo nyt yrityksen tuotteita käytetään laajalti autoteollisuuden lisäksi ilmailualan kehityksessä ja monien Nato-maiden puolustusvoimissa- Lisää vauhtia kehitykseen haetaan uudella 8 miljoonan euron rahoituskierroksella  Springvestin kanssa. Myös pörssilistautuminen on suunnitelmissa.

Oulu aloittaa terveysteknologian asiantuntijakoulutuksen

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku tuo Oulussa uuden viisivuotisen lääketieteen tekniikan tutkinto-ohjelma, joka tarjoaa pohjan suunnitella tulevaisuuden uusia terveysteknologiatuotteita ja digitaalisia terveyspalveluita.

Nokia solmii uusia kumppanuuksia

Nokia solmii uusia kumppanuuksia koulutuslaitosten kanssa pitääkseen paremmin yhteyttä alan osaajiin. Viimeisimpänä Nokian Solutions Networks solmi sopimuksen Oulun koulutuskunta OSAO:n kanssa ja hieman aiemmin yritys kertoi tiivistävänsä it-alueen koulutusyhteistyötä  Jyväskylän yliopiston kanssa.

Oulu aloittaa lääketieteen tekniikkakoulutuksen

Oulun yliopistossa on pitkään tehty lääketieteen tekniikan alan tutkimusta, jonka tuloksena on syntynyt myös uusia terveysteknologian tuotteita. Nyt yliopistossa aloitetaan myös lääketieteen tekniikan koulutus syksyllä 2024.

QT perusti ohjelmistoakatemian helpottamaan uralle pääsyä

Suomessa pörssinoteerattu Qt Group on julkaissut oman digitaalisen verkko-oppimisympäristö Qt Academyn, jonka avulla halutaan kouluttaa tulevia tuote- ja ohjelmistokehityksen ammattilaisia. Qt:n koulutusmateriaalien lisäksi tarjolla tulee heidän asiakasyritysten sponsoroimia oppimisratkaisuja.

Teknologiatoimijat kouluttamaan Suomeen 100 000 uutta digiosaajaa

Microsoft sekä joukko suomalaisia ammattikorkeakouluja ja teknologia-alan toimijoita aikovat kouluttaa seuraavan viiden vuoden kuluessa Suomeen 50 000 uutta ja 50 000 lisä- ja muuntokoulutettua teknologiaosaajaa. Tärkeässä roolissa on lisäksi nykyteknologian ammattilaisten ja työntekijöiden osaamisen päivittäminen ja kehittäminen.

Tietoturvatunnustus harjoitusympäristölle

Tietoturva-alan yhdistys on valinnut vuoden 2022 tietoturvapalveluksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun kyberturvallisuuden harjoitusympäristön. Sitä hyödynnetään esimerkiksi kansallisiin kyberturvallisuusharjoituksiin. Tietoturva ry palkitsi laajalti myös muita tahoja ja henkilöitä vuoden tietoturva-ansioistaan.

Suomi tarvitsee kyberturvan ammattilaisia ja lisää koulutusta

Digitalisaation syventyessä ja levitessä uusille elämän alueille kasvaa myös toimintojen varmistamisen ja turvaamisen tarve. Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että alan koulutusta on liian vähän eikä se vastaa teollisuuden tarpeita. Puutetta on tuhansista alan ammattilaisista, johon aiotaan vastata lisäkoulutuksella.

Tampere kouluttaa ensimmäiset robottibussien turvakuljettajat

Ensimmäiset robottibussit aloittavat Tampereen joukkoliikenteessä vielä tämän vuoden aikana, joten niitä varten tarvitaan myös turvallisuudesta huolehtiva kuljettaja-valvoja. Heidän koulutus käynnistyy syyskuun aikana Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKissa. Mukana on myös operoinnista vastaava Roboride Oy.

Ensimmäisten akkuinsinöörien koulutus käynnistyy

Suomen ensimmäisten akkuinsinöörien koulutus käynnistyy Centria ammattikorkeakoulussa.  Koulutuksessa aloittaa syyskuun alussa 25 ensimmäistä opiskelijaa, joilla on taustaa kone-, sähkö- sekä kemian- ja prosessitekniikoista.