Loputkin puhelinlangat häviävät tienvarsilta

Teleoperaattori DNA purkaa kuparisen puhelinverkkonsa vuoteen 2025 mennessä. Purkaminen alkaa Itä-Suomessa alkaa suuremmassa määrin loka–marraskuussa 2023 ja jatkuu vuonna 2024. Samalla katoavat maanteiden varsilta puhelinkaapelit  vaikka sähköjohtoja teiden varsille yhä jääkin.

Kaikki kuitutestit yhdellä laitteella

Saksalainen intec Gesellschaft für Informationstechnik on julkaissut kädessä pidettävän Argus 240 -testerin esimerkiksi kiinteistöjen valokuituyhteyksien loppuasennuksiin. Uutuuden toimintoja voidaan laajeentaa tarjolla olevilla lisälaitteilla.

Suomalainen fotoniikkavalmistaja myytiin

Suomessa sopimusvalmistusta harjoittava Bevenic ostaa Leppävirralla fotoniikkaa valmistavan Oplatekin osakekannan. Yhtiö on myös ainoa kaupallinen toimija Suomessa, jolla on kyky valmistaa valokuitua teollisuusmittakaavassa.

Tuettua valokuitua lähes 30 000 kilometriä – lisää tulossa

Valtion laajakaistatuki on vauhdittanut valokuituyhteyksien saatavuutta Suomessa kymmenessä vuodessa 27 500 kilometriä vuodesta 2011 alkaen. Tavoite oli 40 000 kilometrissä, mutta tuki jatkuu edelleen uudella laajakaistatuella kuluvasta vuodesta alkaen lähes 50 miljoonan euron valtiontuella. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on vuodesta 2011 lähtien myöntänyt valtiontukea laajakaistan rakentamishankkeille.  Maakuntien liitot suunnittelivat maakunnalliset laajakaistarakentamisen hankeohjelmat, joka toisi nopeat yhteydet 130…

Kuituverkolla nopeammat Wifi6-yhteydet

Huawei laajentaa kiinteistöissä langattoman Wifi6-verkon kattavuutta kuituun perustuvalla Fiber to the Room (FTTR) –ratkaisulla. Ratkaisu tuo gigabitin Wifi6 –kattavuuden jokaiseen kodin tai yrityskiinteistön huoneeseen.

Kuidulla lisää vauhtia Euroopan ja Aasian välille

Cinian arktisen kuitumerikaapelin suunnittelu etenee. Nyt Far North Fiber -hankkeeseen on tulossa mukaan japanilainen Arteria Networks.  Tuleva kuituyhteys tuo lisää vauhtia Euroopan ja Aasian välille arktisen Luoteisväylän kautta. 

Nopea kuituyhteys Baltian kautta Frankfurtiin

Tele2 Viro kertoi tänään avaavansa nopean valokuituyhteyden Suomesta Baltian ja Puolan kautta Frankfurtiin ja sitä kautta muuallekin Eurooppaan. Yritys käyttää Baltic Highwayna tunnettua valokuitureittiä, josta osa kulkee ilmakaapeleina.

Valokuituverkosta entistä tärkeämpi

Valokuituyhteys tulee olemaan yhtä tärkeä osa kodin infrastruktuuria kuin vesi- tai sähköliittymä. Silti valokuituverkkojen peitto on Suomessa kansainvälisesti katsottuna hyvin vähäinen, arvioi kuituverkkoja toimittavan Adola Oy:n täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna.

Kuparin tilalle mobiiliyhteys – riittääkö vauhti?

Suomesta poistetaan kupariverkon liittymiä ennätystahtia ja tilalle tarjotaan yhä useammin matkaviestinliittymien kautta toimivia datayhteyksiä ja osassa myös kuituyhteyksiä. Traficomin tehtävä on valvoa muutostilanteessa, että yhteyksien tarjonta kattaa asiakkaan perusvaatimukset.