Laajaa mikrosatelliittien verkostoa rakentava Kuva Space rakentaa järjestelmää, joka kuvaa koko maapalloa päivittäin molekyylitasolla hyperspektrikamerateknologian avulla. Yritys on kerännyt kasvusijoituspalvelu Springvestin kautta kaikkiaan noin 13 miljoonaa euroa sijoituksia kahdella rahoituskierroksella.
Tag: Kuva Space
Suomalainen hyperspektrikamera avaruuteen
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n hyperspektrikamera on mukana Euroopan avaruusjärjestön uusimmassa ESA:n Hera-avaruusmissiossa, jossa testataan uusia tekniikoita asteroidin kiertoradan muuttamiseksi. Hankkeessa ovat mukana myös Helsingin yliopisto, Aalto sekä piensatelliitteja tehtaileva Kuva Space-yhtiö.
Suomalaissatelliitti pääsi avaruuteen Kaliforniasta
Suomalaisen piensatelliittijärjestelmää rakentava Kuva Space on onnistuneesti laukaissut Hyperfield-1-mikrosatelliiti osana Kaliforniasta Spaxe-X:n lähettämää Falcon 9-rakettia. Suomalaisyhtiön tavoitteena on tarjota maailmanlaajuisesti lähes reaaliaikaista tietoa ottamalla käyttöön jopa 100 satelliittia vuoteen 2030 mennessä. Ensi vuonna tulossa on myös uusi satelliittiversio.
Avaruuden hyperspektrisatelliiteille kasvavaa tarvetta
Suomalainen avaruusteknologiayhtiö Kuva Space haluaa edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa uudenlaisilla hyperspektritekniikkaan perustuvilla piensatelliiteilla. Kasvua helpottaa uusin osakeanti, jolla suomalaisyritys kokosi muutamassa päivässä viiden miljoonan euron lisärahoituksen. Tukea on Suomen lisäksi myös EU:sta ja Natosta.
Suomalaista hyperspektriosaamista avaruuteen
Suomalainen avaruusteknologian startup-yritys Kuva Space on valittu Euroopan komission Copernicus-hankkeeseen hyperspektrisen datan tarjoajaksi. Nanosatelliittiteknologiaa kehittävä Kuva Space aikoo laukaista ensimmäisen mikrosatelliittin vielä marraskuussa. Kaikkiaan koko hyperspektrikameroita sisältävä satelliittikonstellaatio sisältäisi jopa 100 piensatelliittia.