Kvanttitekniikan osaaja innovaatioprofessoriksi

Kvanttitekniikan osaaja ja Aalto-yliopiston sekä VTT:n professori Mikko Möttönen valittiin vuoden 2021 innovaatioprofessoriksi. Valinnan teki suomalaisista teknologiavaikuttajista koostuva tuomaristo. Vuoden teknologiajohtajiksi valittiin UPM:n Jyrki Ovaska ja Supermetricsin Duleepa Wijayawardhana. Palkinnot jaettiin maanantaina CTO Forum -tapahtumassa.

Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen rakentaminen alkaa

Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen rakentaminen käynnistyy loppuvuoden aikana. Rakennettava laite sijoitetaan Otaniemessä sijaitsevaan VTT:n ja Aalto-yliopiston yhteiseen kansalliseen mikro- ja nanoteknologiarakennukseen, Micronovaan. Rakentamishankkeen kokonaistavoitteena on toteuttaa 50 kubitin laite vuoteen 2024 mennessä.vuoteen 2024 mennessä.

Kvanttitietokoneen kehittämiseen lisää rahaa

Suomalainen kvanttitietokoneen kehittäjä IQM kerää 39 miljoonaa euroa uutta pääomaa puskeakseen Euroopan johtoasemaan kvanttitietokoneiden toimituksissa. Kaikkiaan IQM on saanut tähän mennessä rahoitusta kasaan 71 miljoonaa euroa uuden koneensa kehittämiseen.

Nanoscience Days 2020: Nano- ja kvanttiteknologia menee verkkoon

Jyväskylän yliopiston Nanoscience Days 2020 -konferenssi menee pioneerihengessä verkkoon, josta se on seurattavissa virtuaalisesti 6.-7. lokakuuta. Aiheita ovat  nanomateriaalien lisäksi kvanttitietokoneiden kubitit, kvanttisensorit ja bioteknologiset nanoalueen ratkaisut. Osallistuminen vaatii rekisteröinnin.

IBM puristi kvanttisuorittimesta vielä enemmän

Tietotekniikkayhtiö IBM kertoi saavuttaneensa kvanttijärjestelmien suorituskykyä mittaavassa kvanttivolyymiarvossa uuden ennätyksen. Uusi luku on 64 QV, joka saavutettiin 27 kubittisella kvanttitietokoneella, vaikka käytössä on jo yli 50 kubittisia järjestelmiä.

Kvanttitietokoneille oma SILQ-ohjelmointikieli

Sveitsiläisen ETH Zürichin tietotekniikan tutkijat ovat toteuttaneet kvanttitietokoneita varten ohjelmointikielensä, joka on ensimmäinen laatuaan. Uusi kieli esitellään verkossa meneillään olevassa ohjelmointikielien PLDI 2020 -konferenssissa.

Suomalainen kvanttitietokone – katso videot

Suomen ensimmäistä kvanttitietokonetta kehitetään kasvavalla rahoituksella. IQM Finland on saanut yli 20 miljoonaa euroa uutta kehitysrahoitusta.  Samalla IQM on esitellyt ensimmäiset kuvat ja videot kvanttikoneprojektista.

Hallitus tukee kvanttitietokoneen hankintaa ja akkukehitystä

Hallituksen 5,5 miljardin euron lisätalousarviossa on kvanttitietokonehankinnalle myönnetty 20,7 miljoonan euron rahoitus. VTT:lle rakennettava kvanttitietokone tulee palvelemaan sekä suomalaisia että eurooppalaisia yrityksiä. Samalla hallitus panostaa akkumateriaalien kehitykseen ja tukee myös 10 miljoonalla eurolla valmistavan teollisuuden työpaikkojen palauttamista Suomeen.

VTT hankkii viiden kubitin kvanttitietokoneen

Teknologiakehittäjä VTT käynnistää ensimmäisen  kvanttitietokoneen hankinnan. Uuden koneen suunnittelu ja rakennus toteutetaan innovaatiokumppanuutena.  Ensimmäisen viiden kubitin koneen tavoitteena on kasvattaa kansallista kyvykkyyttä alueen suunnitteluun ja rakentamiseen sekä luoda osaamista tuleville sovellusalueille.

Sähköinen jäähdytysratkaisu kvanttitietokoneisiin

VTT:n tutkijat ovat kehittäneet täysin sähkövirtaan perustuvan uuden jäähdytysteknologian, joka voi tulevaisuudessa mahdollistaa harppaukset kvanttitietokoneiden toteuttamisessa. Nykyiset koneiden  toteutukset perustuvat suurikokoisiin ja varsin monimutkaisiin jäähdytysratkuihin.