Sattuman kautta kohti kvanttitietokonetta

Australialaisen Sydneyn UNSW-yliopiston laboratoriossa on tehty sattuman kautta tutkimuslöytö, joka ei ainoastaan ratkaise yli puoli vuosisataista ongelmaa, vaan tulee vaikuttamaan merkittävästi kvanttitietokoneiden ja antureiden kehittämiseen. Löydön avulla voidaan hallita atomiytimen spiniä sähköisesti vaikka mikropiirissä.

IBM ei hyväksy Googlen kvanttikoneen tuloksia – tässä syyt

IBM ei hyväksy Googlen kvanttitietokoneensa laskentatuloksia. Itsekkin kvanttikonetta kehittävän IBM:n mukaansa perinteisellä huipputason tietotekniikalla saman tehtävän voisi tehdä kahdessa ja puolessa päivässä eikä Googlen väittämässä 10 000 vuodessa.

Sata kertaa nopeampi säteilyilmaisin

Aalto-yliopisto ja VTT ovat kehittäneet maailman vähäkohinaisin säteilyilmaisimen, joka voi edesauttaa uusien nopeiden kvanttitietokoneiden kehitystä. Tutkijoiden ratkaisu on selvästi aempaa nopeampi, ja se pystyy toimimaan ilman taukoja.

Suomalaisen kvanttitietokoneen kehittämiseen 1,6 miljoonaa euroa

Nanotutkija Juha Juha Muhonen on saanut 1,6 miljoonan euron rahoituksen kvanttitietokoneessa tarvittavien komponenttien kehittämiseen seuraavan viiden vuoden ajaksi. Rahoituksella toteutetaan esimerkiksi hybridialusta kvanttikomponenttien yhdistämiseen. Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) Starting Grant -rahoitus on erittäin kilpailtu ja se myönnetään vain lupaaville nuorille tutkijoille uraauurtaviin projekteihin.

Tärkeä piiriratkaisu kvanttitietokoneisiin – Suomesta

Suomessa on kehitetty uudenlainen kvanttitietokoneiden piirielementti, joka edesauttaa nopeiden tietokoneiden kehittämistä. Kuvan senttimetrin kokoisessa piisirussa on rinnakkain kaksi suprajohtavaa värähtelijää ja niihin kytketyt kvanttipiirijäähdyttimet.

VTT varustautuu kvanttiteknologian tutkimiseen

Tutkimuskeskus VTT on mukana kolmessa Euroopan unionin miljardin euron kvanttiteknologian lippulaivahankkeen projektissa. Lippulaivahankkeen ensimmäinen kolmivuotiskausi rakentuu 20 projektista koostuvasta käynnistysjaksosta. Kausi alkoi lokakuussa 2018 ja päättyy syyskuussa 2021, ja sen kokonaisbudjetti on 132 miljoonaa euroa.

Kvanttiteknologiaan miljardirahoitus EU:lta – Aalto ja VTT mukana

Euroopan unioni rahoittaa mittavaa Quantum Flagship -hanketta miljardilla eurolla kymmeneksi vuodeksi ja siihen osallistuu yli 5000 tutkijaa. Suomesta Aalto-yliopiston ryhmät tutkivat ja kehittävät kvanttiviestintäteknologiaa, kvanttioptisiin ilmiöihin perustuvia erityisherkkiä magneettiantureita sekä fotoneja välittäviä kvanttisiruja. Suomesta mukana kvanttiohjelmassa on myös VTT.