Telia aloitti kesän aluksi lankapuhelinverkon purkamisen

Ensimmäiset lakkautettavan Telian lankapuhelinverkon liittymät suljettiin kesäkuun alussa. Osa liittymistä on ollut kokonaan käyttämättömiä, mutta puolet kuluttajista haluaa jatkaa vanhan lankapuhelinnumeron käyttämistä mobiilitekniikalla. Elisan tapaan Telia tarjoaa kännyköihin tutun lankanumeron.

DNA testasi Vantaalla kiinteää 5G-asiakasyhteyttä

Teleoperaattori DNA on syksystä alkaen testannut laajakaistayhteyden tarjoavan kiinteän 5G:n toimintaa vantaalaisella pientaloalueella. Nyt testit ovat edenneet niin, että palvelu on siirretty aidolle 5G-taajuudelle kuvan erikoismoduuleilla. DNA aloitti Vantaan testit jo viime vuoden lopulla 4G-taajuudella. Nyt palvelun testaus on siirretty 3,5 GHz -taajuuteen, jossa tutkitaan myös mMIMO- eli massive MIMO -antennitekniikan toimintaa kodin laajakaistakäytössä sekä…

Viestintävirasto: Yllättävä tulos laajakaistaluokituksissa

Laajakaistan saatavuuden ja palvelutason kärjessä ei ole Viestintäviraston selvityksen mukaan suuret kaupungit vaan kymmenen kärkeen nousee pienempiä kuntia Ahvenanmaalta sekä manner-Suomesta. Kuuden ahvenanmaalaisen lisäksi kymmenikössä ovat Taivalkoski, Pudasjärvi, Raisio ja Lahti.

Tekstiviestit hiipuvat – data voittaa

Mobiilidatan käyttö näyttäisi vähentävän perinteisten puhe- ja viestintäpalvelujen käyttöä. Suurin muutos näkyy tekstiviestien määrässä, joka laski edellisvuodesta noin 12 prosenttia. Viime vuonna jokaista suomalaista kohden lähetettiin silti Viestintäviraston mukaan edelleen 38 tekstiviestiä kuukaudessa.

Laajakaistakisa kovenee – Elisa ja pienet voitokkaita

Laajakaistapalveluissa tekniikka on jo hyvin ajan tasalla mutta asiakkaat eivät, toteaa EPSI Rating selvityksissään. Yksityis- että yritysasiakkaista oltiin tyytyväisimpiä Elisan liikkuvaan laajakaistaan, mutta kiinteissä, pienet toimijat ottivat parhaimmat palvelupisteet.

Mobiililaajakaistalle lisää tilaa – televisiotaajuudet uusiksi

Television antenniverkon hyödyntämä 700 MHz:n taajuusalue siirtyy vuoden 2017 alussa langattoman laajakaistan käyttöön. Taajuusalueen kaventuessa tv-verkkojen lähetystaajuuksia on järjesteltävä uudelleen. Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueella taajuusmuutokset alkavat parin viikon kuluessa.

Kuitua tarjolla vasta kolmannekselle

Satamegainen laajakaista on tarjolla joka toiseen suomalaiseen kotitalouteen, mutta kuitua alle kolmannekselle käyttäjistä. Viestintäviraston mukaan kuituverkkoja on rakentanut eniten Sonera, jonka verkosta 13 prosenttia on jo kuitua.

DNA tuo gigaluokan valokuituverkon

DNA lanseeraa pääkaupunkiseudulle uuden sukupolven gigaluokan valokuituverkon. Uusi verkko tarjoaa gigabitin laajakaistanopeudet ilman muutostöitä taloyhtiöiden sisäverkossa. DNA tavoittelee tulevaisuudessa kymmenen gigabitin sekuntinopeutta. Nyt päästiin jo yli kolmen gigan.