Kuitu kasvatti televerkkojen investointeja

Suomessa toimivien teleyritysten investoinnit kiinteään verkkoon kasvoivat  voimakkaasti pääosin kuituasennusten ansiosta vuoden 2023 aikana verrattuna edelliseen vuoteen, kertoo Traficomin uusin tilasto. Sen sijaan televerkkobisnes kasvoi vain 2,7 prosenttia.

Suomalaisyrityksen toimistomoduuleista entistä digitaalisempia

Tamperelainen Framery haluaa kasvaa toimistojen huonekaluyhtiöstä teknologiataloksi uusien työtilamoduulien myötä. Uudessa Smart Podissa on älykkään valaistuksen ja langattomien yhteyksin lisäksi puheen taajuudelle viritetty akustinen rakenne ja äänieristys.

Helvar yhdistää langattomat ja langalliset valoratkaisut

Suomalainen valaistusyritys Helvar tuo markkinoille hybridi-ratkaisun, joka yhdistää yrityksen langattomat ActiveAhead- ja langalliset Imagine -ratkaisut.  Integraation avulla valojen ohjauksia voidaan myös joustavasti laajentaa myöhemmin. Mukana on myös esittelyvideo.

Radiohäiriöiden hallinta tehostaa spektrinkäyttöä

Taajuusspektrien tehokkaampi käyttö on välttämätöntä nykyisten verkkojen lisäksi myös tulevaisuuden langattomissa verkoissa.  Parin viikon päästä DI Sudharsan Srinivasan, väittelee Tampereen yliopistossa uusista keinoista radiohäiriöiden poistamiseen ja radioresurssien allokointiin. Mukana linkit väitöstilaisuuteen ja väitöskirjaan.

Entistä ergonomisempi pystyhiiri

Logitech tuo myyntiin langattomasti toimivan pystymallisen ergohiiren, joka lupaa tarjota käyttömukavuutta etenkin pienille ja keskikokoisille käsille. Uutuuden luvataan ehkäisevän myös rasitusvaivoja. Hiiri tukee Bluetooth LE ja Bolt-yhteyksiä. Mukana esittelyvideo.

Volvon sähköauto voidaan ladata langattomasti

Volvo kokeilee seuraavan kolmen vuoden ajan Ruotsin Göteborgissa uutta langatonta lataustekniikkaa. Hanke on ensimmäisenä täyssähköautojen kestotesti todellisessa kaupunkiympäristössä. Uudenlaisen latausaseman tekniikan toimittaa yhdysvaltalainen Momentum Dynamics. Mukana myös esittelyvideot.

Kuituverkolla nopeammat Wifi6-yhteydet

Huawei laajentaa kiinteistöissä langattoman Wifi6-verkon kattavuutta kuituun perustuvalla Fiber to the Room (FTTR) –ratkaisulla. Ratkaisu tuo gigabitin Wifi6 –kattavuuden jokaiseen kodin tai yrityskiinteistön huoneeseen.