Piirivalmistaja Rohm on kehittänyt uudenlaiset langattomat latausmoduulit, joihin on integroitu antennin lisäksi lähetin- BP3621 ja vastaanotinpiiri BP3622 taajuuskaistana 13,56 megahertsiä. Taajuuskaista on sama, jota käytetään paljon RFID- ja NFC-sovelluksissa.
Tag: langaton
Suojattu kolmiradiopiiri uusiin Matter-yhteyksiin
Suomalainen 6G-teknologian osaaja Japaniin
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimuskokonaisuuden johtaja professori Matti Latva-aho on on nimitetty Tokion yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun ensimmäiseksi Global Research Fellow’ksi sekä Japanin sisä- ja viestintäministeriön hallinnoiman Beyond 5G -konsortion neuvoa-antavan toimikunnan jäseneksi. Latva-aho jatkaa edelleen työtään myös Suomen 6G Flagshipin johtajana.
Tamperelaisyhtiölle 10 miljoonan euron lisärahoitus 5G-kehitykseen
Qualcomm tuo häviöttömän Bluetooth-äänen
Qualcomm Technologies on esitellyt uuden aptX Lossless -teknologian, joka täydentää yhtiön langattomaan ääneen liittyvien ratkaisujen valikoimaa. Uusien tekniikan sisältävän Snapdragon-piirien avulla Bluetooth kykenee siirtämään CD-laatuista (16-bittinen ja 44,1 kHz) ääntä langattomasti korvakuulokkeisiin. AptX Lossless on uusin kehitysaskel Qualcommin Snapdragon Sound -tekniikoihin.
Varmennettu langaton Bolt-yhteys hiiriin ja näppäimistöihin
Volvon sähköauton elektroniikkaohjelmistoihin langaton päivitys – tulee tarpeeseen
Ruotsalais-kiinalainen Volvo Cars julkaisee ensimmäisen automaattisen OTA-ohjelmistopäivityspaketin eurooppalaisille XC40 Recharge -täyssähköautolle. Päivitys sisältää uusia toimintoja, virhekorjauksia sekä vakautta parantavia ominaisuuksia auton tieto- ja viihdejärjestelmään sekä voimansiirtojärjestelmään. Päivitys tulee tarpeeseen, sillä XC40-malleissaon todettu ohjelmistohäiriöitä.
Ohjelmistoalusta integroi autot pilveen – päivitys kuin kännyköissä
Microsoft ja Bosch kehittävät yhteistyössä autoihin uutta Azure-pilvipalveluita hyödyntävää ohjelmistoalustaa. Sen avulla voidaan hoitaa tulevaisuudessa autojen langattomat ohjelmistopäivitykset yhtä vaivattomasti kuin älypuhelinten päivitykset tänä päivänä. Testiversio alustasta pitäisi olla tarjolla jo vuoden lopulla.
Yhteistyössä langattomiin privaattiverkkoihin
Uusi langaton lataustekniikka – koko olohuone langattomaksi
Kännykkävalmistaja Xiaomi on esitellyt langattoman Mi Air Charge -latausratkaisun, jonka luvataan mullistavan lataamisen kokonaan ilman kaapeleita tai latausalustaa ja jopa usean metrin päästä. Yhtiö kertoo olohuoneiden voivan olla tulevaisuudessa jopa täysin langattomia. Katso videolta miten tekniikka voisi tulla toimimaan.