Pitkän linjan puolijohdeteknologian kehittäjä, emeritusprofessori Markus Pessa saa vuoden 2016 Suomalaisen Tiedeakatemian Kunniapalkinnon. Pessa toimi yli 30 vuoden ajan Tampereen teknillisen yliopiston fysiikan professorina.
Kalifornian Santa Barbaran yliopiston tutkijat ovat tunnistaneet nykyisten ledien atomirakenteessa vikoja, jotka leikkaavat tarpeettomasti ledien valotehoa. Uusien rakenteiden avulla tutkijat uskovat voivansa kehittää entisä tehokkaampia ja pitkäkestoisempia ledejä.
VTT on mukana eurooppalaisen OLED-valokalvojen tuotantolinjan pilotoinnissa. Suomalaiset vastaavat projektissa OLED-kalvojen, pintaliitoskomponenttien ja liittimien liimauksesta joustavalle alustalle sekä niiden paketoinnista ja luotettavuustestauksesta.
Suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP on saanut palkinnon Espooseen toteuttamastaan Finnevikinsillasta. Erikoisuutena sillassa on liikuntasaumojen lisäksi tunnelmaa luova alaosan led-valaistus, jota voi säätää kuukausien ja juhlapäivien mukaan.
Suomalaisvalmistaja on toteuttanut ledeihin perustuvan desinfiointilaitteen, joka tuhoaa tutkimustulosten mukaan erittäin tehokkaasti sairaalainfektioita aiheuttavan ja antibiooteille vastustuskykyisen MRSA-bakteerin.
Esineiden internet luo taianomaisuutta arkipäivän esineisiin. Hyvä esimerkki on VTT:n Coreplastille toteuttama älyheijastin, jota voidaan ohjata kännykällä. Perinteisestä heijastimesta on tehty älykäs lisäämällä siihen antureita, ledivalot sekä langaton lataus ja kommunikointi.
Suomalainen ledivaloputkien valmistaja Valtavalo osoitti Kajaanin tehtaan olevan Kiinan tehtaita kannattavamman. Etuina ovat automaation tuoma kustannustehokkuus ja poikkeuksellisen hyvä laatu. Kaikki lopputuotteet myös testataan myös täysin automatisoidusti.