Magneettinen muste voi olla ratkaisu itsekorjautuviin akkuihin, antureihin tai puettavaan elektroniikkaan. Kalifornian San Diegon yliopiston tutkijaryhmä on kehittänyt magneettisen musteen, jonka mikrohiukkasia voidaan ohjata tiettyyn suuntaan.
Joonas Saarasen suunnittelema ledivalaisin on voittanut Suomen Messusäätiön lahjoittaman Luminord-valaisinkilpailun työllään ”Fire Jack”. Teräslevystä valmistetussa valaisimessa on 24 mikrokontrollerin ohjaamaa lediä.
Suomen ehdokasyritykset on valittu globaaliin cleantech-kilpailuun. Suomesta mukana on mukana kymmenen yritystä, jotka tuottavat ledivalaisimia, suojattuja it-ratkaisuja, sähköbusseja, älykkäitä sähkövarastoja ja bioenergiaa.
Auringonvalolla on vaikutuksia ihmisen jaksamiseen. Nyt saksalaisyritys Heavn on suunnitellut uudenlaisen työvalaisimen, joka pyrkii matkimaan keinotekoisesti auringonvalon muutoksia päivän aikana. Katso video uutuustekniikasta.
Valaistusjätti Osram jakautuu kahdeksi yritykseksi heinäkuusta lähtien. Eriytymisen myötä valaistusledit ja älykkäät valaistusratkaisut siirtyvät Ledvance-nimiseen yritukseen. Osram keskittyy uusien valaistusratkaisujen kehittämiseen ja myyntiin.
Suomalainen ledipohjainen MBerg-työmaavalaisin on voittanut kultaa Vuoden vuokratuote-kilpailussa. Kisan järjestivät European Rental Association (ERA) ja International Rental News –lehti.
Elektroniikan integrointi ihmiskehoon lääketieteen ja urheilijoiden käyttöön kiinnostaa ympäri maailmaa. Tässä japanilaistutkijoiden tulokset: iholle sijoitettuja ledejä ja Oled-näyttö. Katso myös video käytännön toteutuksesta.
Millainen valaisin voisi toimia yhteen kokoavana leirinuotiona, jonka ääressä sinä ja ystäväsi viihtyisivät? Kahdeksatta kertaa järjestettävän Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun teemana on nyt yhteisöllisyys ja valon syvin olemus eräänlaisena leirinuotiona.
Suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP on saanut palkinnon Espooseen toteuttamastaan Finnevikinsillasta. Erikoisuutena sillassa on liikuntasaumojen lisäksi tunnelmaa luova alaosan led-valaistus, jota voi säätää kuukausien ja juhlapäivien mukaan.
Mercedes-Benz esittelee torstaina Genevessä alkavilla automessuilla E-sarjan, johon on pakattu runsaasti kuljettajaa avustavaa elektroniikkaa. Lisävarusteena saa esimerkiksi Drive Pilot –järjestelmän, joka on yrityksen mukaan askel kohti täysin itseohjaavaa autoa.