Teknologia17: Tasasähkö toi teknologia-palkinnon

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkijaryhmä voitti Suomen messusäätiön ensi kertaa jaetun Teknologia-palkinnon. Palkinto julkistettiin tänään Messukeskuksessa avautuneen Teknologia 17 -tapahtuman yhteydessä.

Teknologia-messut käyntiin – jatkuu torstaihin asti

Helsingissä tänään alkaneilla Teknologiamessuilla on esillä tuotteiden lisäksi uusia nousevia teknologioita kuten IoT-tekniikkaa, Big Dataa ja AR- ja virtuaalitekniikkaa. Edustettuna ovat kaikki teollisuuden alueet automaatiosta elektroniikkaan ja koneenrakentamisesta robotteihin ja teollisuuden kunnossapitoon. Messut jatkuvat torstaihin asti.

Nokia tulee voimalla IoT-kisaan – MWC 2017 lähestyy

Barcelonan Mobile World Congress aukeaa jälleen muutaman viikon päästä. Nokia valmistelee tapahtumassa vahvaa esiintymistä 5G-tekniikan lisäksi esineiden internetin IoT-ratkaisuissa. Verkkokilpailijoista mukana ovat Ericsson ja Huawei. Oman lisänsä tuovat Nokia-nimellä esiteltävät ensimmäiset Android-puhelimet.

Autonäyttelyssä uusinta turvaelektroniikkaa

Uudet teknologiat helpottavat ajamistamme ja tekevät siitä entistä turvallisempaa. Siihen keskittyy myös viikonloppuna tuleva Auto 2016 -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumassa voi kokeilla esimerkiksi Subarun törmäyksiä ehkäisevää Eyesight-järjestelmää.

Electronica2016: Uusia IoT-piirejä ja tietoturvaa

Münchenissä eilen alkanut Electronica tarjoaa runsaasti uusia tuotteita ja ratkaisuja. Uutuudet ovat mainostekstien mukaan entistä pienempiä, nopeampia ja IoT-ratkaisuihin aiempaa sopivampia. Uutuuksien rinnalla IoT-alueen tietoturva puhuttaa messuväkeä toimitusjohtajasta suunnittelijaan.

Pactec2016: Messut tuo älyä pakkaamiseen

Pakkausalan Pactec-tapahtuma alkaa tiistaina Helsingissä. Messukeskuksessa tulee olemaan perinteisempien pahvipakkausten lisäksi esillä älykkäitä paketointitekniikoita, IoT-ratkaisuja, konenäköä ja paketteja kuljettaa mobiilirobotti. Messuilla on esillä 160 näytteilleasettajaa.

Hannoverin teollisuusmessut alkoivat – Merkel ja Obama paikalla

Yhdysvaltain presidentti Barak Obaman ja Saksan Angela Merkelin lisäksi Hannoverin teollisuusmessuilla on yli 5200 yritystä yli 60 eri maasta. Messujen selkeä teema on teollinen internet ja IoT, jossa suomalaiset yritykset ovat voimallisesti messuilla esillä. Mukana on kaikkiaan parikymmentä suomalaisyritystä.