Puolustustekniikkakonserni Summa Defence perustaa Suomeen droonien tuotantolaitoksen ukrainalaiskumppaneiden kanssa. Tuotannon on tarkoitus alkaa laajamittaisesti jo vuoden 2025 alkupuolella. Yhtiö ei ole kertonut vielä tehtaan tarkempaa sijantia.
Tag: militari
Suomalainen älytähtäin Nato-käyttöön
Bittium aloittaa SDR-softaradioiden sarjatoimitukset
Säteilyn kestävät transistorit avaruuteen ja ilmailuun
Bittium saa lisää voimaa softaradioiden myyntiin
Armeijan ohjelmistoradioita kehittävä Bittium Wireless ja brittiläinen alan jättiyhtiö BAE Systems ovat sopineet oululaisyrityksen taktisen tiedonsiirron tuotteiden myynnistä Britannian lisäksi maailmanlaajuisesti. Sopimus koskee vuosia 2024–2027 ja eikä anna yksinoikeutta tuotteiden yksinoikeusmyyntiin.
Bittium tiukemmin Puolustusvoimien kaveriksi – uusi sopimus
DA-Group myy merimiinat – keskittyy huippuelektroniikkaan
Bittium kehittää uuden ohjelmistoreitittimen Puolustusvoimille
Uusi puolustus- ja ilmailuteollisuuden tapahtuma Messukeskukseen
Puolustus- ja ilmailualan teollisuusjärjestö PIA järjestää runsaan vuoden päästä tammikuussa 2025 Helsingin messukeskuksessa alan teknologiaa esittelevän SecD-Day-tapahtuman. Ensimmäisen kerran tämän vuoden helmikuussa järjestettyyn tapahtumassa oli esillä Patrian lisäksi 33 alan yritystä. Kutsuvierastapahtumassa kävijöitä oli runsas kaksisataa.