Maatalouden moottoreihin uutta tekniikkaa

Valtra-traktoreita ja moottoreita Suomessa valmistava Agco on avaamassa Nokian Linnanvuoren moottoritehtaaseen puhtaan energian laboratorion, jossa tutkitaan laajalti uusien energiamuotojen ja voimansiirtoratkaisujen hyödyntämistä  maatalouskoneisiin.  Mukana linkit myös Agro Powerin teknologiavideoihin ja visioihin.

AVR-kontrolleri tarkkoihin moottoriohjauksiin

Piirivalmistaja Microchip on tuonut pienten harjattomien tasavirtamoottorien ohjaukseen AVR-pohjaisen kontrolleripiirin. Uuden piirin avulla voidaan vähentää esimerkiksi moottoreiden tärinää ja muuta oheiselektroniikkaa.

Sähkömoottorin osia 3D-tulostuksella

Valtion teknologian tutkimuskeskus VTT esitteli menneen vuoden Formnext- ja World PM -messuilla uudenlaisen sähkömoottorin prototyypin, jonka osista osa oli toteutettu 3D-tulostamalla. Uudenlainen tapa on erityisen kiinnostavaa esimerkiksi sotilas-, ilmailu- ja avaruusteollisuudelle.

Wärtsilä avasi teknologiakeskuksen Vaasaan

Wärtsilä on saanut Vaasaan uuden teknologiakeskuksen, Sustainable Technology Hubin (STH). Uusi keskus avaa mahdollisuuksia innovaatioille ja yhteistyölle sekä vihreän teknologian, kestävien polttoaineiden ja digitaalisten ratkaisuiden kehitykselle. Keskuksessa on myös yrityksen maailmanlaajuinen etävalvontakeskus.

Tarkempaa tekoälyä taajuusmuuttajiin ja moottoreihin

Normaalia paremmin kohdistettu tekoäly tulee pitämään tulevaisuuden teollisuuden moottorit pyörimässä ilman järeitä it-ratkaisuja. Nyt Dimeccin InDEx-ohjelmassa on kehitetty suomalaisiin Danfossin taajuusmuuttajiin ja sähkömoottoreihin laakerivikoja havaitsevia neuroverkkoratkaisuja.

Volvo kehittää omat moottorit sähköautoihinsa

Volvo aikoo investoida omien sähkömoottorien suunnittelu- ja kehitystyöhön, jotta se voisi tulevaisuudessa tuottaa uuden tyyppiset sähkömoottorit seuraavan sukupolven Volvo -malleihin. Moottorikehitys on  myös tärkeä osa yhtiön muutosta uuden tyylin sähköautojen valmistajaksi. Päivitys 14.12.2020: Sähkömoottorituotanto alkaa Skövdessä.

Wankelmoottori tulee sähköauton lataukseen

Japanilainen Mazda uskoo kompaktin wankelmoottorin soveltuvan apumoottoriksi useisiin sähköautoratkaisuihin. Vuosikymmenien takainen moottoriratkaisu on saamassa uuden elämän akkulaturina ajomatkan pidentäjänä. Mazda aikoo julkistaa  vuonna 2020 sen ensimmäisen sähköauton osana pitkän aikavälin ”Sustainable Zoom-Zoom 2030” -teknologiavisiota. Tulossa on täysin akkukäyttöinen ja toinen yhdistelmämalli, jossa wankelmoottori toimii ajomatkan pidentäjänä. Range extender lataa tarvittaessa akkua ja takaa näin sähkön…

48 volttia tulee henkilöautoihin

Uusi 48 voltin sähköjärjestelmä muuttaa kaikki Mercedes-Benzit lähes sähköautoiksi. Yritys esittelee ensi vuonna myös voimanlähteen, jonka vauhtipyörään on integroitu sähkömoottorinakin toimiva ISG-käynnistingeneraattori. Autoa voi liikuttaa sähkökäyttöisenä esimerkiksi pysäköintialueilla.

Elektronisesti ohjattu täsmäjäähdytys auton moottoriin

Bosch esittelee autoihin vesiruiskutuksen ensimmäisenä maailmassa. Moottorin imukanavaan sumutetaan vettä ennen polttoaineen syttymistä. Tarkan elektroniikkaohjauksen avulla saksalaisyhtiön innovaatio voi säästää polttoaineen kulutusta ja tekee autosta tehokkaamman.