Black Friday- ja muut marraskuun ostospäivät vauhdittivat kännykkäkauppaa jopa ennen lopullisia joululahjasesonkia. Tarjolla oli mallien loppueriä, mutta myös uusia malleja. Myydyistä puhelimista vain murto-osa oli enää pelkkiä 4G-malleja, esimerkiksi Telialla 5G-puhelimien osuus oli jo 80 prosenttia.
Tag: Nokia
Tampere sai Nokian Uroksen tilalle
Teknologiateollisuus uusi hallitustaan
Telia otti käyttöön itsenäisen SA 5G-verkon Nokialta
Telia on ottanut Suomessa tuotantokäyttöön itsenäisen 5G standalone-ydinverkon ensimmäisenä operaattorina Pohjoismaissa ja yhtenä ensimmäisistä operaattoreista Euroopassa. Itsenäiseksi päivittyvässä SA-tason 5G-verkossa pystytään toteuttamaan monia uudenlaisia palveluita kuluttajien ja yritysten käyttöön ilman nykyisen 4G-verkon tukea. Verkon toimittajana on Nokia.
Komponenttikauppa käy kiihkeänä – pulaa tavarasta
Uudenlaisen 5G-demotila Lappeenrantaan
Parempaa elektroniikkaa uudella monimateriaalitulostimella
Suomi investoi liikaa seiniin, ei teknologiaan
Suomen investointien heikkous 2010-luvulla selittyy lähes kokonaan sähköteknisen teollisuuden tuotekehityspanosten romahtamisella, ilmenee Etlan uudesta tutkimuksesta. Yritykset kyllä investoivat, mutta painopiste oli siirtynyt teknologiasta rakentamiseen. Nyt pitäisi panostaa yritysten kilpailukykyyn, toimintaympäristö parantamiseen ja työvoiman saantiin.
5G-aika muutti Suomen kännykkämarkkinoita
Viikon uutispoiminnat: Robotti purkaa Applen iPhonet, Nokia teki tulosta ja uusia panoksia Euroopan sirutehtaisiin
Pohjoismainen it-yhtiö Atea on ottamassa käyttöön Applen kehittämän kännyköiden purkurobotin oli lokakuun viimeisen viikon uutisannissa yksi kiintoisimpia aiheita Nokian odotettua paremman tuloksen kanssa. Saksalainen Bosch kertoi myös lisäävänsä investointeja Aasian lisäksi myös Euroopan sirutehtaisiinsa.