Eurooppalaiset huipputekniikanyritykset, tutkimusorganisaatiot ja yliopistot yhdistävät voimansa ohjelmistopohjaisten ajoneuvojen kehittämisessä. Kumppaneita on kaikkiaan 59 ja Suomesta hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, innovaatioyhteisö Dimecc ja ohjelmistotalo Unikie.
Tag: ohjelmistoala
Suomalaisen koodin edistäjä palkittiin
Mimmit koodaa palkitsi ohjelmistoaktiivin
Ohjelmistoala tarvitsee kasvuun lisää työntekijöitä
Suomen ohjelmistoala on toipunut koronasta vahvemmin kuin mikään muu toimiala ja hakee uudella vimmalla työntekijöitä. Kolme neljästä Suomen ohjelmistoyrityksestä aikoo uusimman selvityksen mukaan palkata lisää työntekijöitä. Alan uunituoreet näkymät ennakoivat jopa 1,5-2 miljardin euron lisäystä liikevaihtoon.
Suomalainen ohjelmistoala toipuu – tässä luvut
Yli puolet suomalaisista ohjelmistoyrityksistä palkkaa koronasta huolimatta jo lisää työntekijöitä, vaikka äskettäin pelialalta kuului vielä tietoja henkilövähennyksistä. Ohjelmisto- ja e-business ry:n uunituore selvitys kertoo lähes 70 prosenttia ohjelmistoyrityksistä kasvavan ja mikä parasta, yli puolet palkkaa lisää työntekijöitä.
Ohjelmistoala kasvoi osaajapulasta huolimatta
Naisia haetaan koodareiksi uusin keinoin
Ohjelmistoala on lähtenyt aktiivisesti hakemaan apua työvoimapulaan naisista. On syntynyt koodauskouluja, #mimmit koodaa hanke ja paljon uusia koulutusmahdollisuuksia. Alkuviikosta Nixu kertoi ilmaisesta tietoturvakoulutuksesta ja nyt Jyväskylän yliopisto esittelee uuden IT-oppimateriaalinsa peruskouluun – tytöille ja pojille.