Apple veti teleoperaattoreiden kännykkämyynnissä parhaiten. DNA:lla myydyin puhelin, älykello ja kannettava olivat kolmatta vuotta peräkkäin Applen valmistamia. Rinnalle pyrkivät koko vuoden myös Samsung ja muut ykkösmerkit varsinkin yritysmyynnissä.
Tag: OnePlus
Black Friday muutti marraskuun kännykkämyynnin
Taittuvanäyttöisiin kännyköihin lisää kilpailua
Samsungin aloittama kisa kovenee taittuvanäyttöisissä kännyköissä, joilla pyritään samalla korvaamaan pienimmät tablettitietokoneet. Hintavina ne ovat jääneet vielä varsin kapean joukon laitteiksi eikä uusimman OnePlussa tuo siihen suurempaa parannusta. Erikoisia rakenteita riittää ja niiden kautta myös lisää hintaa.
Nämä puhelimet myivät elokuussa parhaiten
Suomi osti kasvavasti 5G-puhelimia
Kännykkämyynti on ollut operaattoreiden mukaan vilkasta, kun kesälomakausi ja useat uutuusmallit ovat aktivoineet ihmisiä päivittämään laitteitaan. Samalla 5G-verkkoa on rakennettu yhä uusille alueille, joten 5G-liittymille alkaa olla jo laajempaakin käyttöä. Moni sinnittelee silti edelleen 3G- ja 4G-liittymillä niiden edullisempien kuukausihintojen takia.
Kesäkuun myydyimmät kännykät – Apple suvereeni älykelloissa
Samsung ja Apple olivat huhtikuun kännykkämyynnin valinnat
Kännykkämyynti eteni tutusti – Nokia mukana vain yhdellä peruspuhelimella
Kännyköiden myyntihitit helmikuussa
Helmikuun myyntilistoilla nousivat perinteisten suosikkimallien lisäksi uudet kalliimman hintaluokan premium-puhelimet. Mobiilioperaattoreiden myyntilistat ovat nykyisin Applen lisäksi täynnä Samsungin puhelimia, joita onkin tarjolla kaikkiin hintaluokkiin. Muut valmistajat joutuvat tyytymään yksittäisiin hittituotteisiin. DNA:n myydyimmät kännykät helmikuussa 2023, henkilö- ja yrityasiakkaat Samsung Galaxy A53 Apple iPhone 13 Samsung Galaxy A33 Apple iPhone 14 Pro Samsung Galaxy S23 Ultra…