Suomi saa uusia keinoja puolijohdetutkimukseen

Suomi on saamassa uusia puolijohdetekniikoiden tuotantolaitteita Otaniemen Micronovaan ja tulevaan Kvanttinova-keskittymään. EU:n sirusäädöksen (EU Chips Act) mukaisesti Chips JU on tehnyt päätökset, joista VTT:n rahoituksen avulla Otaniemeen hankitaan 32 miljoonalla eurolla uusia mikropiirien tutkimus- ja valmistuslaitteita.

Suomalaisyhtiö yhteistyöhön EUV-litografiamateriaaleissa

Suomalainen erikoiskemikaalien valmistaja PiBond lähtee yhteistyöhön sveitsiläisen Paul Scherrer Institut (PSI) kanssa uuden sukupolven EUV-litografialla tuotettujen piirien kaupallistamisessa. Paul Scherrer Institut on Sveitsin suurin luonnontieteiden ja tekniikan alan tutkimuslaitos.

Taiwanilaisyritys TSMC tekee myös toisen tamperelaispiirin

Tampereen yliopiston ja seitsemästä suomalaisyrityksen SoC Hub -konsortio on saanut valmiiksi jo toisen järjestelmäpiirinsä, jonka valmistuksesta vastaa taiwanilainen TSMC. Valmista pitäisi tulla ensi helmikuuhun mennessä. Myös kolmas piiri on jo suunnittelussa ja menee tuotantoon ensi syksynä.

Vanhasta Motorola-prosessorista uusittu retroversio

Vanhentuneita suorittimia on edelleen tarjolla erikoisversioina esimerkiksi automaatio- tai lääketieteen laitteisiin. Sellainen on esimerkiksi Rochester Electronicsin Motorolan  90-luvun 32-bittinen MC68040FE. Yritys tarjoaa asiakkailleen kaikkiaan 200 000 lakkautettua piiriversiota  yli 15 miljoonan piirin varastostosta kiekkoineen ja lopullisine piireineen.

Bosch panostaa sähköautojen piikarbidipiireihin

Saksalainen Bosch on kehittänyt piikarbidipiirejä varten uuden valmistusprosessin ja käynnistänyt niiden massatuotannon Saksassa. Yritys näkee piikarbidipiirien tarjoavan sähköautoihin uutta tenhoa. Yritys aikoo myös laajentaa tuotantoaan kasvavan markkinan mukaisesti.

Suomalainen 3D-testisiru puolijohdetuotantoon0

Tutkimuskeskus VTT:ltä ponnistava startup-yritys Chipmetrics on tuomassa markkinoille kolmiulotteisen PillarHall-testisirun uusien puolijohteiden ja muistipiirien kehitykseen.  Uudenlainen 3D-testisiru mahdollistaa entistä pienempien nanorakenteiden ja komponenttien valmistuksen.

Picosunille uusi toimitusjohtaja

Espoolainen ohutkalvo-ALD-laitevalmistaja Picosun on valinnut uudeksi toimitusjohtajakseen lokakuusta  alkaen Jussi Rauteen, Nimityksen takana on osin Picosunissa viime kesäkuussa tapahtunut omistuspohjan laajentuminen. Mukaan tulivat silloin Capman, First Fellow Partners ja Tesi.

Suomalaiskeksinnöstä apua 3D-komponenttien valmistamiseen

VTT:n spin-off-tutkimusprojektissa kehitetty PillarHall-testirakenne on muuttumassa yritystoiminnaksi. Analysointirakenne helpottaa kolmiulotteisten, entistä pienempien ja suorituskykyisempien komponenttien valmistamista. Asiakkaina ovat puolijohde- ja laitevalamistajat.

Uusi ekosysteemi Suomi-elektroniikalle

Tutkimuskeskus VTT aikoo vauhdittaan uuden elektroniikkateollisuuden ekosysteemin syntymistä Suomeen. Ensimmäinen innovaatioekosysteemin jäseniä kokoava sidosryhmätapahtuma järjestetään marraskuun lopulla Espoon Otaniemessä.

Yhden fotonin transistori kvanttilaskentaan

Yhdysvaltalaisen Marylandin yliopiston ja Joint Quantum Instituten (JQI) tutkijat ovat kehittäneet yhden fotonin transistorin puolijohdepiirille. Ratkaisun uskotaan soveltuvan tulevaisuuden kvanttilaskentaan. Alue kiinnostaa tutkijoita eri puolilla maailmaa.