Väitös: Aurinkokennoissa jopa 50 prosentin hyötysuhteisiin

Tällä hetkellä piikennot ovat kaupallisesti merkittävin aurinkopaneelien materiaali. Niiden sijaan III‒V-puolijohdemateriaaleja sisältävät moniliitosaurinkokennot mahdollistavat jopa 50 prosentin hyötysuhteeseen, kertoo Tampereen yliopistossa pian alueen valmistustekniikoista väittelevä DI Marianna Vuorinen.

Elektroniikan komponenttikaupan lasku jatkui

Elektroniikan komponenttien ja mekaniikan myynti laski Euroopassa edelleen koko kesän, kertoo alan jakeluyritysten yhteenliittymä DMASS. Kaikkiaan komponenttikauppa laski kolmanneksen ja pelkät puolijohteet sitäkin enemmän vuoden takaisiin lukuihin nähden.

Visiopaperi: Teknologia-Suomen uudet kasvualat?

Suomessa uudet teknologiat ja osaaminen ovat tarjolla ja käänne parempaan on käynnissä, mutta vaatii edelleen kipeästi tuekseen konkreettisia uudistuksia, visioidaan VTT:n täysin mahdollinen Suomi -selvityksessä. Kasvualueita voisivat olla esimerkiksi tehokkaat puolijohteet, uudet biomateriaalit, verkko- ja energiatekniikat.

Tulli tutkii yli 3 miljoonan euron elektroniikan vientirikosta

Tulli tutkii rikoskokonaisuutta, jossa kahden suomalaisyrityksen viemien, EU-pakotteiden alaisten tuotteiden epäillään päätyneen Venäjälle. Tullin mukaan tutkinnassa olleissa tapauksissa elektroniikan komponentteja ja droneja on kauttakuljetettu Venäjän läpi sekä vientiselvitetty muualle.

Espoo hamuaa tiukemmin mikrosiruihin

Mikrosirujen teknologinen osaaminen on tärkeää paitsi suurvaltapolitiikassa ja maailmantaloudessa. Niitä tarvitaan kaikkialla ja riippuvuudet niiden saannista ovat entistä vaarallisempaa, sillä jos jokin osa tuotantoketjusta sakkaa, tuotteiden valmistus voi jäädä jumiin. Siihen halutaan muutos ja Espooseen on rakentumassa myös entistä suurempi alan osaamiskeskittymä.

EU kiristää mikropiirien vientikieltoa – nyt Valko-Venäjälle

Euroopan unioni on asettanut uusia pakotteita Valko-Venäjää kohtaan, jotka koskevat aseiden lisäksi elektroniikan komponentteja, puolijohteita, integroituja piirejä ja optisia piirejä. Lisäksi ilmailu- tai avaruusteollisuutta koskevia vientikieltoja laajennettiin. EU-päätös on voimassa myös Suomessa.

Suomeen SoC-järjestelmäpiirien suunnittelun huippukeskus

Suomeen on suunnitteilla Tampereen pilotin rohkaisemana Nokian ja yliopistomaailman yhteinen huippukeskus uusien SoC-järjestelmäpiirien kehittämiseen. Keskus on osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa, jolla halutaan tukea myös EU:n omavaraisuuden nostoa puolijohteissa.