Philips lanseeraa uuden kännykkään tai tablettitietokoneeseen kytkettävän pienikokoisen ultraääniskannerin. Lumify-laitteella kuvantamisen voi tehdä isoja sairaalajärjestelmiä nopeammin ja edullisemmin.
Suomalainen terveysteknologian teollisuus ohitti viime vuonna kaksi merkkipaalua. Viennin arvo ylitti alan teollisuusliiton mukaan kaksi miljardia euroa ja Suomeen tuotiin terveysteknologiaa miljardilla eurolla vähemmän kuin vietiin.
Lahtelainen Merivaara voitti kansainvälisen Red Dot –muotoilupalkinnon ledipohjaisella Q-Flow leikkaussalivalaisimellaan. Valaisin palkittiin aiemmin tänä vuonna Fennia Prize Grand Prix –palkinnolla. Katso videolta miten valaisin toimii.
Terveysalan teknologiayritykseksi muuttunut Philips on saanut Suomeen uuden toimitusjohtajan. Yrityksen johtoon on noussut Mikko Vasama, jolla on kansainvälinen kokemus terveydenhuollon järjestelmistä ja teknologiaratkaisuista.
Terveysteknologia-alan sopimussuunnittelu- ja valmistuspalveluita tarjoava Innokas Medical saa uuden pääomistajan. Suomalainen perheyhtiö Serres on tullut oululaisyrityksen suurimmaksi omistajaksi. Tavoitteena on kasvattaa oululaisyrityksestä terveysteknologia-alan kansainvälinen toimija.
Raumalainen VMP-interior on kehittänyt mobiilirobotin, jolla voidaan hoitaa sairaaloissa esimerkiksi tarvikkeiden, pyykkien tai lääkkeiden kuljetus osastolta toiselle. Järjestelmä perustuu tanskalaisyrityksen robottialustaan.
Sairaalajärjestelmiä Suomessa valmistava GE Healhtcare ja Helsingin yliopistollinen sairaalla HUS panostavat tulevaisuudessa entistä laajemmin tutkimus ja tuotekehitysyhteistyöhön, analytiikkaan sekä koulutukseen.
XP Power on esitellyt kahden watin DC-DC-moduulit terveydenhoitolaitteisiin. Moduulit ovat maailmanlaajuisesti tyyppihyväksyttyjä 60601-1-standardin mukaan Niitä voidaan käyttää potilaisiin kytkettäviin sairaalalaitteisiin.
Molekyylidiagnostiikkaan erikoistunut Mobidiag on tuomassa markkinoille uudenlaisen Novodiag-testerin. Laitteen avulla voidaan hoitopäätökset tehdä nopeammin ja tarkemmin, jolloin vältetään turhat antibioottikuurit.
Ericsson esittelee tänään Lontoossa alkaneessa 5G World -tapahtumassa uuden mobiiliverkon varmuutta sairaala-olosuhteissa. Demossa leikkausrobotin kosketus välittyy reaaliajassa 5G-yhteyden kautta operoivalle kirurgille.