Kännykkämyynti kasvaa 5G-puhelimilla

Syyskuun kännykkämyynnissä 5G-puhelimet nousivat elokuun tapaan. Uusia malleja tulee tarjolle koko ajan ja myös keskihintaisten 5G-puhelimien tarjonta laajenee. Silti esimerkiksi DNA:lla ykkössijalle nousi Applen 4G-puhelin iPhone 11, mutta yritykseltä odotetaan 5G-mallia jo lokakuun aikana.

Lisää vauhtia SSD-muistimoduuliin

Samsungin uusi korttitason M.2-liitettävä  SSD-muistimoduuli 980 PRO on suunniteltu käsittelemään suuria datakuormia. Valmistajan ensimmäisen PCIe 4.0 SSD-aseman ilmoitetaan olevan kaksi kertaa nopeamman kuin PCle 3.0 SSD- ja jopa 12,7 kertaa nopeammat kuin nykyiset SATA-liitäntäiset SSD-asemat.

Nyt Huawei kommentoi piiri- ja näyttötoimituksia            

Huawei kertoo keränneensä kännyköissä tarvittavia piirisarjoja varastoon Yhdysvaltojen kauppapakotteiden takia. Yrityksen mukaan piirisarjoja on jo varastossa, jotta matkapuhelintoimituksia voidaan edelleen jatkaa. Myös näyttöjen osalta yritys kertoo, ettei ole riippuvainen yksittäisistä tavarantoimittajista.

Uuden ajan kommunikaattori – Ei Nokialta vaan Samsungilta

Nokian uuden ajan kommunikaattori olisi voinut olla toisessa tilanteessa tällainen, mutta nyt kuvan laitteen tekijä on Samsung. Kahden kokeilun jälkeen yritys on tuonut tarjolle kokonaan uudelleen suunnitellun tabletin ja älykännykän yhdistävä laite eli uuden ajan kommunikaattori.

5G-puhelimien myynti käynnistyi voimalla

Elokuussa 5G-puhelin nousi elokuussa ensimmäistä kertaa Elisan ja Telian myydyimmäksi puhelimeksi kuluttajille. Nopean nousun teki OnePlusan keskihintainen 5G-malli Nord, jonka myynti aloitettiin todenteolla vasta elokuun alussa. DNA:lla Nord oli toiseksi myydyin puhelin elokuussa.

5G-puhelimet nousivat myydyimpien listoille

Kesä-heinäkuu toi tarjolle ensimmäiset keskihintaiset 5G-puhelimet Motorolalta, Xiaomilta ja OnePlussalta. Silti aivan listojen  kärkeen 5G-kännykät eivät vielä nousseet vaan suosituimpia olivat tutut tutut Applen, Huawein ja Samsungin 4G-mallit. Jopa poistumassa oleva Samsungin parinsadan euron A40 -malli paistatteli edelleen heinäkuun listoilla. 

5G-piirisarja – nyt keskihintaisiin kännyköihin

Yli tuhannen euron hintaisten 5G-puhelimien lisäksi tarjolle ovat tulleet ensimmäiset neljän sadan euron puhelinmallit. Takana on uudet aiempaa edullisemmat piirisarjat Huawein ja Samsungin omien piirien lisäksi Qualcommilta ja Mediatekiltä, joista uusin on taiwanilaisyhtiön Dimensity 720.

Iso ja nopea SSD-levy

Samsungin uusi SSD 870 QVO lupaa tuoda kuluttajille suunnatut tallennusratkaisut uudelle tasolle. Edeltäjäänsä verrattuna tallennuskapasiteetti nousee kahdeksaan teratavuun.  Muisti sopii sekä arkiseen että ammattimaiseen PC-käyttöön.

Kesäkuun kännykkämyynnit listattu

Samsungin A40-tarjousmallin menekki jatkui kesäkuussa. Esimerkiksi DNA:lla ykköspaikalle kapusi toista kuukautta putkeen A40 -malli, jonka seuraajamalli Samsung Galaxy A41 nousi DNA:lla kahdeksannelle sijalle. Myös Telialla ja Elisalla Samsungin A40-malli myi edelleen hyvin.

Suomalainen sykeosaaja myy laitelisenssit

Sporttianalytiikkaa kehittävä Firstbeat myy laitevalmistajille suunnatut lisensointitoiminnot paikannuslaitteita ja sporttikelloja valmistavalle Garminille.  Samalla yritys keskittyy voimallisemmin uuteen työhyvinvointiin ja huippu-urheilun ratkaisuihin.