Suomalaiset karttavat tuntemattomia numeroita

Suomalaisille on lähes turha soitella numerosta, jos vastaaja ei tunnista soittajaa. Puhelinnumeroita listaava Fonectan selvityksen mukaan vain kolmannes vastaa aina tuntemattomiin numeroihin ja jopa seitsemästä kymmeneen prosenttia suomalaisista jättää kokonaan vastaamatta.

Generatiivinen tekoäly uhkaa musiikki- ja videoalan tuloja

Generatiivisen tekoälyn tuottaman musiikki- ja av-sisällön markkinoiden arvioidaan kasvavan kolmesta miljardista 64 miljardiin euroon vuoteen 2028 mennessä, viestii tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestö CISAC selvityksessään. Samalla ihmisten luoma sisältö menettää osuutta markkinoilla selvitys ennustaa. 

Sähköistä lentämistä kannattaa jo valmistella

Sähköisellä lentämisellä voi mullistaa tulevaisuudessa koko lentämisen ekosysteemin, uskoo Haaga-Helia uudenlaisessa Smart Urban eFly-hankkeessaan.  Optimistisimpien arvioiden mukaan uudenlaiset toimijat kilpailisivat perinteisten lentoyhtiöiden kanssa jo 2030 mennessä. Siksi tekniikan lisäksi kannattaa kehittää jo alueen uusia liikennemalleja.

Etätyö tuli jäädäkseen – ainakin osalle

Koronan kautta tullut etätyön suosio jatkuu, vaikka paikoin ollaan palattu osittain alkuperäisiin työpisteisiin. Etätyön suosio pitää kuitenkin, kertoo tuore Suomen yrittäjien teettämä Työelämägallup. Silti moni fyysinen työ pitää työntekijät työpaikoilla. Mukana myös kymmenen vinkkiä etä- ja monipaikkatyön tekemiseen.

Tekoälyosaaminen vauhdittaa ohjelmistoyrityksiä – myös autoihin

Suomalaisista ohjelmistoyrityksistä suurin osa ennakoi edelleen toiminnalleen kasvua, kun muu talous yskähtelee. Suomalaisyritysten kasvuluvut ovat alan kattojärjestön uusimman selvityksen mukaan pysyneet miltei ennallaan. Yksi esimerkki on suomalaisyritys Basemark, jossa kehitetään uudenlaista autojen turvallisuutta tekoälyn, konenäön ja lisätyn todellisuuden avulla.

Tekoälystä olisi hyötyä kaikille – myös yrityksille

Hieman alle puolet suomalaisista yrityksistä hyödyntää uuden Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kyselyyn mukanaan tekoälyä. Valtaosa näkee myös tekoälyn ja koneoppimisen kasvuvoimana liiketoiminnalle, mutta osaaminen voi edelleen hidastaa käyttöönottoa ainakin uusimpien ratkaisujen osalta.

Selvitys: Kuka käytti eniten mobiilidataa?

Televerkkojen analyysiyhtiö Tefficientin uusimman raportin mukaan DNA:n asiakkaat käyttivät alkuvuonna mobiilidataa eniten Euroopassa ja toisena Elisa . Suomen Teliasta oli raportissa oli vain 2022 tiedot. Kasvua käyttäjäkohtaisiin datamääriin tuli etenkin liikkuvasta kuvasta ja 5G-verkkojen laajentumisesta.