Suomalaiset ovat huolestuneita omien henkilökohtaisten tietojen päätymisestä kauppatavaraksi internettiin, mutta silti vain 22 prosenttia on selvittänyt F-Secure-yhtiön mukaan oman tilanteensa. Ja yksikin tietovuoto voi yhtiön mukaan altistaa kuluttajan huijauskampanjoille ja nostaa identiteettivarkauden riskiä.
Tag: selvitys
Virtuaalitodellisuus tuo uutta teatteriesityksiin – voit jopa itse näytellä
Tulevaisuudessa suomalaisteatterin katsoja voi valita jopa oman roolinsa ja näytellä virtuaalitodellisuudessa muiden VR-videolla mukana olevien kanssa. Uuden teknologian hyödyntämistä kartoitettiin suomalaisessa Kokemusten talo -teatterihankkeessa. Euroopan aluerahaston tukemassa hankkeessa oli mukana neljä suomalaista ammattikorkeakoulua.
Raportti: Älykelloista valtavirtaa ja TikTok on suositumpi kuin paperinen sanomalehti
Suomalaisten median ja erilaisten digilaitteiden käyttö on muuttunut runsaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Netin Youtube on paisunut markkinointiyhtiö Dagmarin mukaan jo lineaarisen television kokoluokkaan ja TikTok on jo suositumpi kuin paperinen sanomalehti. Myös itsensä mittaaminen on kasvattanut suosiotaan digilaitteiden yleistyessä.
Selvitys: Teknologiaa kyllä, hoivarobotteja ei
Teknologiakehittäjän rooli ei kelpaa naisille
Suomalaiset naiset uskovat teknologian ratkaisevan ilmastokriisin, mutta vain harva kokee heistä teknologia-alan houkuttelevaksi työsaraksi, selviää it-talo Tietoevryn tänään naistenpäivänä julkistama kyselytutkimuksesta. Ja samaan aikaan Suomessa on laajalti puutetta koodareista ja muista digitekniikan osaajista.
Litiumioniakkujen työturvallisuusriskeihin ei olla varauduttu tarpeeksi
Tietoturvasta tullut liian monimutkaista
Verkon tietoturvariskit kasvavat ja tietoturvasta on tullut suomalaisen F-Securen selvityksen mukaan tavallisille kuluttajille liian monimutkaista. Varsinkin kun verkossa vietetään keskimäärin jopa kahdeksan tuntia päivässä. Selvityksen vastaajista kolme neljästä tuntee olonsa turvattomaksi netin pyörteissä.
Kasvuyrityksillä merkittävä rooli t&k-panostuksissa
Suomalaisilla startup-yrityksillä on entistä merkittävämpi rooli tutkimus- ja kehityspanoksissa, arvioidaan alan toimijoiden tekemässä uudessa selvityksessä. Selonteon tarkoituksena oli arvioida myös startupien vaikuttavuutta Suomen taloudelle ja merkitykselle valtion neljän prosentin t&k-tavoitteen saavuttamisessa.
5G rakentuu ja vauhti lisääntyy – katso tulokset!
Uutuusselvitys kuvaputkitehdas Valcon noususta ja tuhosta
Vuosikymmenien takainen Suomen valtion, tv-valmistaja Saloran ja japanilaisen Hitachin yhdessä perustama valtionyhtiö Valco Oy:n. Nyt myttyyn menneestä tehtaasta on julkaistu uusi historiateos, jossa pyritään avaamaan yksityiskohtien lisäksi myös, kuinka valtion kannattaisi olla osallistumatta ja tai osallistua yritystoimintaan. Teos on luettavissa netistä vapaasti.