Suomen Akatemia on valinnut lippulaivaohjelmansa hakemuksista kahdeksan ehdotusta jatkokäsittelyyn. Mukana ovat IT-alueelta 6G-verkot ja tekoälytutkimus. Akatemia on varannut ohjelman rahoitukseen 25 miljoonaa euroa.
Tag: Suomen Akatemia
Säteilyilmaisimien kehittämiseen 10 miljoonaa euroa
Grafeeni taottiin laserilla kolmiulotteiseksi
Uusi läpimurto: Nanotekniikalla vedestä vetyä
Näissä yksiköissä tehdään huippututkimusta – 12 uutta mukaan
Video: Keinotekoisia materiaaleja atomi kerrallaan
Video: Palvelurobotit hyväksytään kokeilujen jälkeen
Suomalaiset kokevat palvelurobotit hyväksyttäviksi vasta päästyään kokeilemaan niitä ja saatuaan roboteista omakohtaisia kokemuksia. Näin kertoo professori Ville Kyrki Aalto Helsingin yliopistosta. Akatemian hankkeessa haettiin palautetta erityisesti robottien hyödyntämiseen ikääntyvän väestön tueksi. Katso video robotin opettamisesta.
Älyteräksestä syntyy materiaalien internet
Ruotsalainen teräsjätti SSAB on saanut päätökseen ensimmäisen vaiheen kehitys- ja tutkimusprojektista, jossa tutkitaan älyteräksen digitaalista alustaa, jonka avulla teräkseen voitaisiin ladata valmistus- ja muuta tietoa. Identiteettikoodi yhdistäisi teräslevyn ja sitä koskevan tiedon teräslevyn hyödyntäjälle ja loppuasiakkaalle. Uutta ideaa kokeillaan pilottihankkeessa, jossa on mukana Suomesta muun muassa Meyer, Cajo, Dimecc ja alan tutkimuslaitokset.