Intel-prosessorien haavoittuvuus – tamperelaistutkijat mukana

Intelin prosessoreista löytyi viime viikolla jälleen uusi haavoittuvuus. Vika on ´erilainen kuin alkuvuonna uutisoitu Specter and Meltdown. Kiintoisaksi löydöksen tekee, että haavoittuvuuden löytämisessä oli mukana myös Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoita.

Uudet ARM-ytimet tekoälyjärjestelmiin

Brittiläinen ARM on esitellyt kaksi uutta prosessoriydintä Cortex-A55 ja -A75, jotka sisältävät monia uusia tekoälytoimintoja nopeuttavia toimintoja. Kumpikin tukee myös maaliskuussa julkistettua DynamIQ-moniydintekniikkaa.

Sijoittajat uskovat suomalaisprosessoriin

IoT-ratkaisuihin tarkoitettu suomalainen Minima Processor on saanut rahoituskierroksen päätökseen. Mukana on uutena sijoittajana Lifeline Ventures. Esittelimme IoT-suorittimen toimintaa huhtikuun Uusiteknologia-lehden kansijutussa.

Video: Microsoftilta uusia työkaluja IoT-kehitykseen

Microsoft aikoo panostaa entistä enemmän IoT- ja tekoälyratkaisujen kehittämiseen. Seattlessa eilen alkaneessa ohjelmistokehittäjien Build 2017 -tapahtumassa toimitusjohtaja Satya Nadella demosi esikuntineen uusia Azure- ja tekoälypalveluitaan ja -ohjelmistojaan. Katso nettivideona tapahtuman koko tarjonta

Intelin suorittimissa tietoturvaongelma

Intelin yrityssuorittimiin ja piirisarjoihin integroiduissa etähallintajärjestelmissä on havaittu haavoittuvuus, joka mahdollistaa hyökkääjän ottaa tietokone hallintaan. Haavoittuvuus muistuttaa vuonna 2015 esille tullutta tilannetta, mutta kyse on nyt SSH-tietoturvayrityksen perustajan Tatu Ylösen mukaan äärimmäisen vakavasta tietoturva-aukkosta.

Suomalaisyritys lähti prosessorikisaan

Oululainen Minima Processor on luonut uuden adaptiivisen rakenteen, jolla voi parantaa minkä tahansa digitaalisen suoritinpiirin (CPU, DSP, GPU) energiatehokkuutta. Piirin tekniikkaa esitellään tuoreessa Uusiteknologia-lehdessä.

Muistipiiri hoitaa prosessorin tehtävät

Kansainväliset piiritutkijat ovat kehittäneet ReRAM-muistisiruja, jotka suorittavat laskentatehtäviä, joita perinteisesti tekevät prosessorit. Tämä tarkoittaa, että dataa voidaan käsitellä samalla paikalla, johon se on tallennettu

Suosittu suoritinvalmistaja myytiin Japaniin

Kännyköissä ja ohjauslaitteissa laajalti käytettävä suoritinvalmistaja brittiläinen ARM myydään Japaniin. Ostajana on suomalaisen peliyhtiö Supercellin omistajana kesäkuuhun asti tunnettu Softbank. Kauppasumma on jättimäiset 23,4 miljardia puntaa.

Opiskelija korjasi salauskoodin

Aalto-yliopiston erasmusopiskelija Cesar Pereida Garcia ratkaisi OpenSSL-salauskirjaston turvaongelma, jonka avulla hyökkääjä pystyi päättelemään allekirjoitusavaimen. Haavoittuvuus poistui, kun salauskirjaston koodia muokattiin uudelleen.