Kyberturvallisuuden taidemuseo avattiin Helsingissä

Ensimmäinen haittaohjelmiin ja kyberturvallisuuteen keskittyvä taidemuseo Museum of Malware Art avasi ovensa eilen Helsingissä. Tietoturvayhtiö WithSecuren tiloihin sijoitettu MuMA-museo yhdistelee uudella tavalla teknologiaa, kyberuhkia sekä taiteellista ilmaisua ja kertoo samalla myös kyberuhkien historiasta, etiikasta ja vaikutuksista.

Uusia taideteoksia koodilla – kisa alkamassa

Suomen kansallisgalleria järjestää avoimen generatiivisen taiteen kilpailun. Uuden Combine24-kilpailun tarkoituksena on innostaa luomaan generatiivista taidetta, joka hyödyntää innovatiivisesti kansallisgallerian tekijänoikeusvapaata, CC0-lisensoitua kokoelmadataa.

Nokia-kännyköistä taideteoksia vai kiertoon?

Elektroniikan uusiutumistahti on vain kiihtynyt ja elektroniikkajätettä jätettä syntyy koko ajan entistä enemmän. Laitteita pyritään kuitenkin kierrättämään jo korjaamalla, mutta myös käyttämällä niiden materiaalit uusien valmistamiseen. Yksi tapa on käyttää kierrätetty elektroniikka taiteen teossa HMD Globalin tyyliin.

Lohkoketjutekniikalla digitaalista taidetta – jopa metaversiumissa

Uudenlainen LFT-lohkoketjutekniikka näyttää mullistavan digitaalisten taideteosten välittämisen. välityksessä digitaalinen teos voidaan myydä uudelle omistajalle omistusoikeuksineen verkon kautta. Nuorempi sukupolvi ainakin uskoo NFT-ilmiön kasvuun, kertoo Samsung kyselyssään. Tulevaisuudessa digitaalinen taide nivoutuu myös uuteen metauniversiumin tulemiseen.

Yhteistyörobotti pääsi design-lasien kimppuun

Tanskalaisen Universal Robotsin yhteistyörobotit ovat päässeet töihin Iittalan taidelaseja esittelevään näyttelyyn Helsingin Designmuseossa. Jo aiemmin tanskalaiscoboltti esiintyi lontoolaisessa tanssiteoksessa. Mukana on lisätietolinkit myös tanssiteoksen syntyyn.

Uuden ajan lennätin morsetti viestejä taivaalle ja radioon

Olympiastadion torniin sijoitettu laserteos Ajan Lennätin valaisi Helsingin taivaan uudenvuoden juhlintaa varten. Torstaina aattopäivän hämärtyessä Helsingin taivaalle syttyivät lasersäteet, jotka morsettivat merkkisarjaa ”2020–2021” kaikkiin ilmansuuntiin perinteisen ilotulituksen sijaan. Kuvassa lasersäteitä 31.12.2020 lähetyksestä.

ArtHelsinki: Taiderobotti Bina48 tuli Suomeen

Teknotaiderobotti Bina48 on ensimmäistä kertaa esillä Helsingiss’ tänään alkavien Habitare-messujen yhteydessä järjestettävässä nykytaidetapahtumassa. Ihmistä muistuttava robottipää kykenee keskustelemaan katsojien kanssa.

Turun The Shift: Elektroniikkajäte muuttuu taiteeksi

Italilalainen Alessio De Marchi rakentaa elektroniikkajätteestä taidetta ja herättelee näkemään elektronisten laitteiden pinnan alle. Viikon ajan Alession on rakentanut Turussa elektroniikkajätteestä uudenlaisia taideluomuksia. Ne ovat esillä ensi viikolla Turussa järjestettävässä startup-tapahtumassa.

Digitaalinen murros iskee taiteeseen

Digitaalitekniikan vaikutukset näkyvät entistä enemmän myös kulttuurissa, taloudessa sekä ihmisten identiteetissä ja käyttäytymisessä. Maaliskuusta 2017 alkaen nykytaiteen museo Kiasman pureutuu museojohtaja Leevi Haapalan mukaan ARS17-näyttelyllä digitaalisen murroksen vaikutuksiin taiteessa.