Sotkamon kunnan kehitysyhtiö Snowpolis rakentaa urheilukeskus Vuokatista uudenlaista kansainvälisestikin merkittävää teknologia- ja tuotekehityskeskusta. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Kari Kivistö, joka on toiminut aiemmin Nokian matkapuhelimien innovaatiotoimintojen johtajana Oulussa.
Tag: teknologia
Digitalisaatio etenee siivoukseen, mutta on vielä alkuvaiheessa
Suomalaisyrityksen toimistomoduuleista entistä digitaalisempia
DA-Group myy merimiinat – keskittyy huippuelektroniikkaan
VTT keräsi yli 140 yritystä tutkimusyhteistyöhön – mikroelekroniikasta vetoapua
Valtion tutkimuskeskus VTT investoi viime vuonna voimallisesti uuden energian, kestäviin materiaalien ja terveysteknologian tutkimukseen. Lisäksi VTT julkaisi myös aloitteen kansallisen kvantti- ja mikroelektroniikkaosaamisen keskittymän luomiseksi ja hankkeen uuden tason pilottilinjasta Espoon Micronovaan.
Nokian liikevaihto tippui verkkojen lisäksi patenttirahojen viivästyessä
Nokian viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto laski peräti 23 prosenttia edellisvuodesta teleoperaattoreiden jarruttaessa investointeja. Myös viivästyneet patenttitulot vetivät tulosta alaspäin. Nyt yhtiö on saanut sovittua patenteista kiinalaisen Oppon lisäksi Applen, Honorin ja Samsungin kanssa. Myös tilauskanta on yhtiön mukaan vahvistumassa.
Konsulttiyritys uskoo generatiivisen tekoälyn voimaan
Sähkötekniikan messuihin lisää kilpailua
Teknologia23 tarjosi passiivijäähdytystä reunalaskentaan
Helsingissä eilen päättyneillä Teknologia 2023 -messuilla oli esillä teollisuusautomaation lisäksi elektroniikkaa ja sulautettuja ratkaisuja, joissa uusinta olivat verkon reunalaskentaan sopivat sulautetut valmisratkaisut Congatecin ja ruotsalaisen Recabin tapaan. Kävijöitä tapahtuma keräsi jo selvästi enemmän, mutta huippuvuosista jäätiin edelleen. Seuraavan kerran messut järjestetään kahden vuoden päästä marraskuussa 2025.