Suomeen halutaan Naton korkean teknologian keskuksia

Suomi hakee Nato-joukkojen innovaatiokiihdyttämöstä ja kahdesta testikeskuksesta, jota koordinoi VTT koordinoi. Mukana on useita muitakin osapuolia. Päätös Suomen esityksen hyväksymisestä tehdään vuoden 2023 loppuun mennessä, aikaisintaan marraskuussa.

Turun Shift keräsi yli 2000 bisnesosallistujaa

Tulevaisuuden teknologitapahtumana aloittanut Shift painotti tällä kertaa futurististen it-osuuksien lisäksi entistä enemmän tiukkoja business-teemoja. Eilen päättynyt B2B-tapahtuma keräsi kahdeksi päiväksi Turun tiedepuistoon Kupittaalla runsaat 2000 alan ihmistä. Esillä oli 50 yritystä ja muuta tahoa.

Nokian tulos laski Applen patenttimaksuista huolimatta

Nokia teki tulosvaroituksen perjantaina ja nyt saatiin tarkemmat tiedot, miksi matkapuhelimien verkkobisnes tökkii Pohjois-Amerikassa. Onneksi entinen kilpailija Apple saatiin maksamaan takautuvasti patenteista, jonka ansiosta Teknologiayksikkö paransi tulostaan kaikkiaan 80 miljoonalla eurolla.

Älysormusyritys palkkasi uuden teknologiajohtajan

Oululainen älysormuyritys Oura on nimennyt Lauri Vuornoksen yrityksen uudeksi teknologiajohtajaksi (SVP, Software Engineering). Aiemmin Vuornos on toiminut muun muassa Metalla (ex-Facebook), Utopia Musicilta ja tietoturvayritys Nixulla.

Kriittisen viestinnän osaajat kokoontuvat

Helsingin Messukeskus isännöi tänä vuonna kaikkiaan seitsemää kansainvälistä kongressia, joista teknologiamielessä kiintoisin on tiistaina 23. 5 alkava kriittisen viestinnän maailmankonferenssi toukokuun lopulla. Lääketieteen kongressien lisäksi messukeskuksessa järjestetään vuoden lopulla myös Cyber Security Nordic,  Teknologia2023 ja Slush23 laajoine huippuosaamisen seminaariosuuksineen.

Selvitys: Teknologiaa kyllä, hoivarobotteja ei

Suomalaisista 64 prosenttia uskoo Solitan tekemässä selvityksessä , että teknologian hyödyntäminen vahvistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Sen sijaan hoivarobotit herättävät epäilyksiä: vain joka neljäs suomalainen (27 %) antaisi robotin toimia seuralaisena omalle sukulaiselleen.

Robotteja ja tekoälyä uuden ajan siivoukseen

Kotien lisäksi tulevaisuudessa yhä useampi siivousalan työntekijä saa työkaverikseen joko robotin tai tekoälyllä työtä ohjaavan sovelluksen. Niitä esitellään 24.  toukokuuta alan teknologia- ja robotiikkapäivillä Keravan Keuda-talolla. Seminaariannin lisäksi tarjolla on myös teknologiademoja.

Tekoälyä ja viimeisintä kuvantamistekniikkaa hammashoitoon

Suomalainen hammashoidon tekniikkaa kehittävä Planmeca esittelee Kölnin kansainvälisillä hammashoidon International Dental Show 2023 -messuilla viimeisimpiä laite- ja ohjelmistoteknologioitaan. Esillä on uudenlaisen hampaidenhoidon työpisteen lisäksi tekoälyllä ryyditetty 3D-kuvantamislaitteisto ja ohjelmistoalusta.

Teknologiatoimijat kouluttamaan Suomeen 100 000 uutta digiosaajaa

Microsoft sekä joukko suomalaisia ammattikorkeakouluja ja teknologia-alan toimijoita aikovat kouluttaa seuraavan viiden vuoden kuluessa Suomeen 50 000 uutta ja 50 000 lisä- ja muuntokoulutettua teknologiaosaajaa. Tärkeässä roolissa on lisäksi nykyteknologian ammattilaisten ja työntekijöiden osaamisen päivittäminen ja kehittäminen.