Kännyköiden myyntilistoilla kiinnostivat syyskuussa erityisesti Applen uudet 11 puhelimet, kertoo Telia. Samsung oli kuitenkin edelleen listojen selkeä ykkönen. Uutena alueena kaupaksi kävivät Telian mukaan verkottuneet älykellot. Tässä on mukana Telian lisäksi DNA:n ja Elisan syyskuun kännykkämyynnit.
Tag: Telia
Stora Ensolle kakkossija IoT-kisassa – älyvyö kolmanneksi
Stora Enson uusin kameraratkaisu palkittiin 16. syyskuuta toiseksi parhaana IoT-alueen Industry of Things World Award 2019 -palkinnolla. Ykköseksi tuli saksalaisen Fette Compactingin lääketablettien valmistuskoneiden koulutukseen kehitetty virtuaaliopetuspaketti ja kolmanneksi amerikkalaisen Modjoulin antureita ja GPS-osuuden sisältävä turvavyö.
Energiayhtiö pilotoi oman kuituverkon rakentamista
Energiayhtiö Elenia pilotoi oman valokuituverkon rakentamista säävarman sähköverkon yhteydessä Keski-Suomessa. Elenia on tehnyt aiemmin yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa, mutta nyt yritys toteuttaa oman kuituverkon sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä. Nettiliittymien yhteistyökumppanina on Telia.
Älykiekkodata Liiga-lähetyksiin – Näin toimii
Telian Liiga-kauden jääkiekkolähetysten näkyvin uutuus on ensimmäisenä maailmassa käyttöön otettava, Bitwisen ja Liigan kanssa yhdessä kehitetty Wisehockey-älykiekkojärjestelmä. Ratkaisu perustuu suomalaisen Quuppa-yhtiön RTLS-ratkaisuun sekä Suomessa valmistettuihin paikannuslaitteisiin. Katso videolta miten ratkaisu toimii.
Mobiilidata kasvaa, 5G tuo uuden nykäisyn
Samsung oli edelleen myydyin kännykkä – Nokia lähes hävisi listoilta
Samsung jatkaa vetoaan Suomen myyntilistoilla. Esimerkiksi DNA:lla yritys piti hallussaan kolmea kärkipaikkaa, mutta myös OnePlus palasi listalle kahdella mallillaan. Apple oli muiden tavoin DNA:lla vakaa suosikki, mutta Nokia-kauppa kävi vain yrityksille. Elisa kertoi nyt ensimmäisiä tietoja 5G-kännykkämyynnistään.
Telia vähentää ja uudistaa Suomen toimintojaan
Privaattiverkoilla turvallisuutta – ensin 4G ja sitten 5G
Matkapuhelintekniikkaan perustuvat privaattiverkot takaavat käyttäjilleen normaali verkkoja paremman kapasiteetin, korkean käytettävyyden ja turvallisen tietoliikenteen. Uusimpana Elisa pilotoi jo privaattiverkkoja Ericssonin kanssa toimistotiloissaan. Elisa ja Ericsson pilottiverkon toimintaa on testattu kevään ajan, ja onnistuneen pilotin perusteella ratkaisua voidaan tarjota jatkossa Elisan yritysasiakkaille. Privaattiverkon keskeisiä hyötyjä ovat varmistettu verkon kapasiteetti, luotettava toiminta sekä tietoturvallisuus. ’’Kapasiteetti, turvallisuus ja…
Heinäkuun kännykkämyynti meni Samsungin piikkiin
Samsungin uusi A-mallisto siivitti huippumyynnin heinäkuussa ja Samsung otti peräti neljä kärkisijaa DNA:n heinäkuun Top 15 -listalla. Myös Elisalla Samsung oli ykkönen. Huawein myynti on piristynyt, mutta aiemmat ykköspaikat menivät boikottikohusssa. Erityisesti yritysmyynnissä Huawei oli ongelmissa.